Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.
