Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Hast thou known the time of The bearing of the wild goats of the rock? The bringing forth of hinds thou dost mark!
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Thou dost number the months they fulfil? And thou hast known the time of their bringing forth!
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
They bow down, Their young ones they bring forth safely, Their pangs they cast forth.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Safe are their young ones, They grow up in the field, they have gone out, And have not returned to them.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Who hath sent forth the wild ass free? Yea, the bands of the wild ass who opened?
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
Whose house I have made the wilderness, And his dwellings the barren land,
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
He doth laugh at the multitude of a city, The cries of an exactor he heareth not.
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
The range of mountains [is] his pasture, And after every green thing he seeketh.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Is a Reem willing to serve thee? Doth he lodge by thy crib?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Dost thou bind a Reem in a furrow [with] his thick band? Doth he harrow valleys after thee?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Dost thou trust in him because great [is] his power? And dost thou leave unto him thy labour?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Dost thou trust in him That he doth bring back thy seed? And [to] thy threshing-floor doth gather [it]?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
The wing of the rattling ones exulteth, Whether the pinion of the ostrich or hawk.
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
For she leaveth on the earth her eggs, And on the dust she doth warm them,
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
And she forgetteth that a foot may press it, And a beast of the field tread it down.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
Her young ones it hath hardened without her, In vain [is] her labour without fear.
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
For God hath caused her to forget wisdom, And He hath not given a portion To her in understanding:
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
At the time on high she lifteth herself up, She laugheth at the horse and at his rider.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Dost thou give to the horse might? Dost thou clothe his neck [with] a mane?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Dost thou cause him to rush as a locust? The majesty of his snorting [is] terrible.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
They dig in a valley, and he rejoiceth in power, He goeth forth to meet the armour.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
He laugheth at fear, and is not affrighted, And he turneth not back from the face of the sword.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
Against him rattle doth quiver, The flame of a spear, and a halbert.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
With trembling and rage he swalloweth the ground, And remaineth not stedfast Because of the sound of a trumpet.
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
Among the trumpets he saith, Aha, And from afar he doth smell battle, Roaring of princes and shouting.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
By thine understanding flieth a hawk? Spreadeth he his wings to the south?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
At thy command goeth an eagle up high? Or lifteth he up his nest?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
A rock he doth inhabit, Yea, he lodgeth on the tooth of a rock, and fortress.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
From thence he hath sought food, To a far off place his eyes look attentively,
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
And his brood gulp up blood, And where the pierced [are] — there [is] he!
