Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Knowest thou the time when the wild goats of the rock bring forth? or canst thou mark when the hinds do calve?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Canst thou number the months that they fulfil? or knowest thou the time when they bring forth?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
They bow themselves, they bring forth their young ones, they cast out their sorrows.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Their young ones are become strong, they grow strong with grain; they go forth, and return not to them.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Who hath sent out the wild donkey free? or who hath loosed the bands of the wild donkey?
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
Whose house I have made the wilderness, and the barren land his dwellings.
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
He scorneth the multitude of the city, neither regardeth he the crying of the driver.
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
The range of the mountains is his pasture, and he searcheth after every green thing.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Will the unicorn be willing to serve thee, or abide by thy crib?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Canst thou bind the unicorn with his band in the furrow? or will he harrow the valleys after thee?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Wilt thou trust him, because his strength is great? or wilt thou leave thy labour to him?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Wilt thou believe him, that he will bring home thy seed, and gather it into thy barn?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
Gavest thou the goodly wings to the peacocks? or wings and feathers to the ostrich?
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
Which leaveth her eggs in the earth, and warmeth them in the dust,
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
And forgetteth that the foot may crush them, or that the wild beast may break them.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
She is hardened against her young ones, as though they were not hers: her labour is in vain without fear;
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
Because God hath withheld wisdom from her, neither hath he imparted to her understanding.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
When she lifteth herself on high, she scorneth the horse and his rider.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Hast thou given the horse strength? hast thou clothed his neck with thunder?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Canst thou make him afraid as a grasshopper? the glory of his nostrils is terrible.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
He paweth in the valley, and rejoiceth in his strength: he goeth on to meet the armed men.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
He mocketh at fear, and is not dismayed; neither turneth he back from the sword.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
The quiver rattleth against him, the glittering spear and the shield.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
He swalloweth the ground with fierceness and rage: neither believeth he that it is the sound of the trumpet.
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
He saith among the trumpets, Ha, ha; and he smelleth the battle afar off, the thunder of the captains, and the shouting.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Doth the hawk fly by thy wisdom, and stretch her wings toward the south?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Doth the eagle mount up at thy command, and make her nest on high?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
She dwelleth and abideth on the rock, upon the crag of the rock, and the strong place.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
From there she seeketh the prey, and her eyes behold afar off.
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
Her young ones also suck up blood: and where the slain are, there is she.
