Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Knowest thou the time when the wild goats of the rock bring forth? [or] canst thou mark when the hinds do calve?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Canst thou number the months that they fulfill? or knowest thou the time when they bring forth?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
They bow themselves, they bring forth their young, they cast out their sorrows.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Their young ones are in good liking, they grow up in the open field; they go forth, and return not again,
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Who hath sent out the wild ass free? or who hath loosed the bands of the wild ass?
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
Whose house I have made the wilderness, and the salt land his dwelling place.
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
He scorneth the tumult of the city, neither heareth he the shoutings of the driver.
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
The range of the mountains is his pasture, and he searcheth after every green thing.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Will the wild-ox be content to serve thee? or will he abide by thy crib?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Canst thou bind the wild-ox with his band in the furrow? or will he harrow the valleys after thee?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Wilt thou trust him, because his strength is great? or wilt thou leave to him thy labour?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Wilt thou confide in him, that he will bring home thy seed, and gather [the corn of] thy threshingfloor?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
The wing of the ostrich rejoiceth, [but] are her pinions and feathers kindly?
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
For she leaveth her eggs on the earth, and warmeth them in the dust,
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
And forgetteth that the foot may crush them, or that the wild beast may trample them.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
She is hardened against her young ones, as if they were not hers: though her labour be in vain, [she is] without fear;
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
Because God hath deprived her of wisdom, neither hath he imparted to her understanding.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
What time she lifteth up herself on high, she scorneth the horse and his rider.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Hast thou given the horse [his] might? hast thou clothed his neck with the quivering mane?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Hast thou made him to leap as a locust? the glory of his snorting is terrible.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
He paweth in the valley, and rejoiceth in his strength: he goeth out to meet the armed men.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
He mocketh at fear, and is not dismayed; neither turneth he back from the sword.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
The quiver rattleth against him, the flashing spear and the javelin.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
He swalloweth the ground with fierceness and rage; neither believeth he that it is the voice of the trumpet.
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
As oft as the trumpet [soundeth] he saith, Aha! and he smelleth the battle afar off, the thunder of the captains, and the shouting.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Doth the hawk soar by thy wisdom, [and] stretch her wings toward the south?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Doth the eagle mount up at thy command, and make her nest on high?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
She dwelleth on the rock, and hath her lodging [there], upon the crag of the rock, and the strong hold.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
From thence she spieth out the prey; her eyes behold it afar off.
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
Her young ones also suck up blood: and where the slain are, there is she.
