Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Knowest thou the time when the wild goats of the rock bring forth? Or canst thou observe when the hinds are in labor?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Canst thou number the months they fulfill, And know the season when they bring forth?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
They bow themselves; they bring forth their young; They cast forth their pains.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Their young ones are strong; they grow up in the fields; They go away, and return not to them.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Who hath sent forth the wild ass free? Who hath loosed the bands of the wild ass,
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
To whom I have given the wilderness for his house, And the barren land for his dwelling-place?
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
He scorneth the tumult of the city, And heedeth not the shouting of the driver;
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
The range of the mountains is his pasture; He seeketh after every green thing,
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Will the wild-ox consent to serve thee? Will he pass the night at thy crib?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Canst thou bind the wild-ox with the harness to the furrow? Or will he harrow the valleys after thee?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Wilt thou rely upon him because his strength is great, And commit to him thy labor?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Wilt thou trust him to bring home thy grain, And gather in thy harvest?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
The wing of the ostrich moveth joyfully; But is it with loving pinion and feathers?
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
Nay, she layeth her eggs on the ground; She warmeth them in the dust,
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
And forgetteth that the foot may crush them, And that the wild beast may break them.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
She is cruel to her young, as if they were not hers; Her labor is in vain, yet she feareth not;
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
Because God hath denied her wisdom, And hath not given her understanding.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
Yet when she lasheth herself up on high, She laugheth at the horse and his rider.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Hast thou given the horse strength? Hast thou clothed his neck with his trembling mane?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Hast thou taught him to bound like the locust? How majestic his snorting! how terrible!
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
He paweth in the valley; he exulteth in his strength, And rusheth into the midst of arms.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
He laugheth at fear; he trembleth not, And turneth not back from the sword.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
Against him rattle the quiver, The flaming spear, and the lance.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
With rage and fury he devoureth the ground; He will not believe that the trumpet soundeth.
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
At every blast of the trumpet, he saith, Aha! And snuffeth the battle afar off, —The thunder of the captains, and the war-shout.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Is it by thy wisdom that the hawk flieth, And spreadeth his wings toward the south?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Doth the eagle soar at thy command, And build his nest on high?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
He dwelleth and lodgeth upon the rock, Upon the peak of the rock, and the stronghold.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
From thence he spieth out prey; His eyes discern it from afar.
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
His young ones suck up blood; And where the slain are, there is he.
