Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Knowest thou the time when the chamois of the rock bring forth? or markest thou when the hinds do calve?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Numberest thou the months of gestation which they complete and knowest thou the time when they bring forth?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
They bend themselves: they drop their young ones; throw off their pains.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Their little ones become strong; they grow up in the open field; they go forth, and return not unto them.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Who sent out the wild ass free? or who loosened the bonds of the forest-ass?
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
To whom I assigned the wilderness as his house, and the salty land as his dwellings.
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
He laugheth at the noise of a town, and the shoutings of the driver he heareth not.
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
What he espieth on the mountains is his pasture, and after every green thing doth he search.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Will the forest-ox be willing to serve thee, or will he stay over night at thy crib?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Canst thou bind the forest-ox with a rope [to labor] in the furrow? or will he harrow valleys, following after thee?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Wilt thou trust him, because his strength is great? and wilt thou leave to him thy labor?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Wilt thou confide in him, that he should bring home thy seed, and gather it into thy threshing-floor?—
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
The wing of the ostrich moveth joyfully: hath she the pinions and plumage of the careful stork?
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
[No, ] for she intrusteth her eggs to the earth, and letteth them be hatched out on the dust:
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
And she forgetteth that a foot may crush them, or that the beast of the field may stamp them down.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
He hath made her callous against her young, as though they were not hers: her labor is in vain, [but she feeleth] no dread;
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
Because God hath denied her wisdom, and he hath not imparted to her understanding.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
At the time she raiseth herself up on high, she laugheth at the horse and his rider.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Dost thou give the horse strength? dost thou clothe his neck with the rolling mane?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Canst thou make him jump like a locust? his majestic snort is terrible.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
Men spy about in the valley, and he rejoiceth in his strength: he goeth forth to meet the armed array.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
He laugheth at fear, and is not dismayed; and turneth not back from before the sword.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
Over him rattle the quiver, the glittering spear and the lance.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
With impatient noise and rage he holloweth [with his hoof] the ground, and keepeth not quiet when the cornet's voice [is heard].
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
Midst the sound of the cornet he uttereth his joyful neigh; and from afar he perceiveth the battle, the loud call of the captains, and the battle-cry.—
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Is it through thy understanding that the hawk flieth along, and spreadeth out his wings toward the south?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Or is it by your order that the eagle doth mount upward, and buildeth high up his nest?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
On a rock he dwelleth, and spendeth his nights, on a rocky crag and mountain fastness.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
From there he espieth his food, from afar can his eyes behold.
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
His young ones, also, sip up blood: and where the slain be, there is he.
