Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Knowest thou the time when the wild goats of the rock bring forth? dost thou mark the calving of the hinds?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Dost thou number the months that they fulfil? and knowest thou the time when they bring forth?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
They bow themselves, they give birth to their young ones, they cast out their pains;
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Their young ones become strong, they grow up in the open field, they go forth, and return not unto them.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Who hath sent out the wild ass free? and who hath loosed the bands of the onager,
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
Whose house I made the wilderness, and the salt plain his dwellings?
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
He laugheth at the tumult of the city, and heareth not the shouts of the driver;
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
The range of the mountains is his pasture, and he searcheth after every green thing.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Will the buffalo be willing to serve thee, or will he lodge by thy crib?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Canst thou bind the buffalo with his cord in the furrow? or will he harrow the valleys after thee?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Wilt thou put confidence in him, because his strength is great? and wilt thou leave thy labour to him?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Wilt thou trust him to bring home thy seed, and gather it into thy threshing-floor?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
The wing of the ostrich beats joyously — But is it the stork's pinion and plumage?
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
For she leaveth her eggs to the earth, and warmeth them in the dust,
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
And forgetteth that the foot may crush them, or that the beast of the field may trample them.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
She is hardened against her young ones, as though they were not hers; her labour is in vain, without her concern.
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
For God hath deprived her of wisdom, and hath not furnished her with understanding.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
What time she lasheth herself on high, she scorneth the horse and his rider.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Hast thou given strength to the horse? hast thou clothed his neck with the quivering mane?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Dost thou make him to leap as a locust? His majestic snorting is terrible.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
He paweth in the valley, and rejoiceth in [his] strength; he goeth forth to meet the armed host.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
He laugheth at fear, and is not affrighted; neither turneth he back from before the sword.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
The quiver rattleth upon him, the glittering spear and the javelin.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
He swalloweth the ground with fierceness and rage, and cannot contain himself at the sound of the trumpet:
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
At the noise of the trumpets he saith, Aha! and he smelleth the battle afar off, the thunder of the captains, and the shouting.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Doth the hawk fly by thine intelligence, [and] stretch his wings toward the south?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Doth the eagle mount up at thy command, and make his nest on high?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
He inhabiteth the rock and maketh his dwelling on the point of the cliff, and the fastness:
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
From thence he spieth out the prey, his eyes look into the distance;
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
And his young ones suck up blood; and where the slain are, there is he.
