Jobin 39
1 Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
Do thou know the time when the wild goats of the rock bring forth? Or can thou mark when the hinds do calve?
2 Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
Can thou number the months that they fulfill? Or do thou know the time when they bring forth?
3 Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
They bow themselves. They bring forth their young. They cast out their pains.
4 Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
Their young ones become strong. They grow up in the open field. They go forth, and return not again.
5 Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
Who has sent out the wild donkey free? Or who has loosed the bonds of the swift donkey
6 sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
whose home I have made the wilderness, and the salt land his dwelling-place?
7 Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
He scorns the tumult of the city, neither does he hear the shoutings of the driver.
8 se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
The range of the mountains is his pasture, and he searches after every green thing.
9 Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
Will the wild-ox be content to serve thee? Or will he abide by thy crib?
10 Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
Can thou bind the wild-ox with his band in the furrow? Or will he harrow the valleys after thee?
11 Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
Will thou trust him because his strength is great? Or will thou leave to him thy labor?
12 Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
Will thou confide in him that he will bring home thy seed, and gather the grain of thy threshing-floor?
13 Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
The wings of the ostrich wave proudly, but are they the pinions and plumage of love?
14 Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
For she leaves her eggs on the ground, and warms them in the dust.
15 Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
And she forgets that the foot may crush them, or that the wild beast may trample them.
16 Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
She deals hardly with her young ones, as if they were not hers. Though her labor be in vain, she is without fear,
17 Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
because God has deprived her of wisdom, nor has he imparted understanding to her.
18 Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
The time she lifts up herself on high she scorns the horse and his rider.
19 Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
Have thou given the horse his might? Have thou clothed his neck with the quivering mane?
20 Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
Have thou made him to leap as a locust? The glory of his snorting is awesome.
21 Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
He paws in the valley, and rejoices in his strength. He goes out to meet the armed men.
22 Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
He mocks at fear, and is not dismayed. Neither does he turn back from the sword.
23 Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
The quiver rattles against him, the flashing spear and the javelin.
24 Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
He swallows the ground with fierceness and rage, nor does he believe that it is the voice of the trumpet.
25 Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
As often as the trumpet sounds he says, Aha! And he smells the battle afar off, the thunder of the captains, and the shouting.
26 Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
Is it by thy wisdom that the hawk soars, and stretches her wings toward the south?
27 Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen?
Is it at thy command that the eagle mounts up, and makes her nest on high?
28 Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan.
She dwells on the cliff, and makes her home upon the point of the cliff and the stronghold.
29 Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät.
From there she spies out the prey. Her eyes behold it afar off.
30 Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin."
Her young ones also suck up blood. And where the slain are, there is she.
