Jobin 37
1 "Niin, siitä vapisee sydämeni ja hypähtää paikoiltansa.
Super hoc expavit cor meum, et emotum est de loco suo.
2 Kuulkaa, kuulkaa hänen äänensä pauhinaa ja kohinaa, joka käy hänen suustansa.
Audite auditionem in terrore vocis eius, et sonum de ore illius procedentem.
3 Hän laskee sen kaikumaan kaiken taivaan alla, lähettää leimauksensa maan ääriin asti.
Subter omnes cælos ipse considerat, et lumen illius super terminos terræ.
4 Sen kintereillä ärjyy ääni, hän korottaa väkevän äänensä jylinän, eikä hän säästä salamoitaan, äänensä raikuessa.
Post eum rugiet sonitus, tonabit voce magnitudinis suæ, et non investigabitur, cum audita fuerit vox eius.
5 Ihmeellisesti Jumala korottaa äänensä jylinän, hän tekee suuria tekoja, joita emme käsittää taida.
Tonabit Deus in voce sua mirabiliter, qui facit magna et inscrutabilia.
6 Sillä hän sanoo lumelle: 'Putoa maahan', samoin sadekuurolle, rankkasateittensa ryöpylle.
Qui præcipit nivi ut descendat in terram, et hiemis pluviis, et imbri fortitudinis suæ.
7 Niin hän kytkee jokaiselta kädet, että kaikki ihmiset hänen tekonsa tietäisivät.
Qui in manu omnium hominum signat, ut noverint singuli opera sua.
8 Pedot vetäytyvät piiloon ja pysyvät luolissansa.
Ingredietur bestia latibulum, et in antro suo morabitur.
9 Tähtitarhasta tulee tuulispää, pohjan ilmalta pakkanen.
Ab interioribus egredietur tempestas, et ab Arcturo frigus.
10 Jumalan henkäyksestä syntyy jää, ja aavat vedet ahdistuvat.
Flante Deo concrescit gelu, et rursum latissimæ funduntur aquæ.
11 Hän myös kuormittaa pilvet kosteudella ja hajottaa välähtelevät ukkosvaarunsa.
Frumentum desiderat nubes, et nubes spargunt lumen suum.
12 Ne vyöryvät sinne tänne hänen ohjauksestaan, tehdäkseen maanpiirin päällä kaiken, mitä hän niille määrää.
Quæ lustrant per circuitum, quocumque eas voluntas gubernantis duxerit, ad omne quod præceperit illis super faciem orbis terrarum:
13 Hän antaa niiden osua milloin maalle vitsaukseksi, milloin siunaukseksi.
Sive in una tribu, sive in terra sua, sive in quocumque loco misericordiæ suæ eas iusserit inveniri.
14 Ota tämä korviisi, Job; pysähdy ja tarkkaa Jumalan ihmetöitä.
Ausculta hæc Iob: sta, et considera mirabilia Dei.
15 Tiedätkö, kuinka Jumala niillä tekonsa teettää ja kuinka hän antaa pilviensä leimausten loistaa?
Numquid scis quando præceperit Deus pluviis, ut ostenderent lucem nubium eius?
16 Käsitätkö pilvien punnituksen, hänen ihmeensä, joka on kaikkitietävä?
Numquid nosti semitas nubium magnas, et perfectas scientias?
17 Sinä, jonka vaatteet kuumenevat, kun maa on raukeana etelän helletuulesta,
Nonne vestimenta tua calida sunt, cum perflata fuerit terra Austro?
18 kaarrutatko sinä hänen kanssansa taivaan, joka on vahva kuin valettu kuvastin?
Tu forsitan cum eo fabricatus es cælos, qui solidissimi quasi ære fusi sunt.
19 Neuvo, mitä meidän on hänelle sanottava; pimeydessämme emme voi tuoda esiin mitään.
Ostende nobis quid dicamus illi: nos quippe involvimur tenebris.
20 Olisiko hänelle ilmoitettava, että tahtoisin puhua? Kukapa vaatisi omaa tuhoansa!
Quis narrabit ei quæ loquor? etiam si locutus fuerit homo, devorabitur.
21 Ja nyt: ei voida katsella valoa, joka kirkkaana loistaa, kun tuuli on puhaltanut puhdistaen taivaan.
At nunc non vident lucem: subito aer cogetur in nubes, et ventus transiens fugabit eas.
22 Pohjoisesta tulee kultainen hohde; Jumalan yllä on peljättävä valtasuuruus.
Ab Aquilone aurum venit, et ad Deum formidolosa laudatio.
23 Kaikkivaltiasta emme saata käsittää, häntä, joka on suuri voimassa, joka ei oikeutta ja täydellistä vanhurskautta polje.
Digne eum invenire non possumus: magnus fortitudine, et iudicio, et iustitia et enarrari non potest.
24 Sentähden peljätkööt häntä ihmiset; hän ei katso keneenkään, joka on omasta mielestään viisas."
Ideo timebunt eum viri, et non audebunt contemplari omnes, qui sibi videntur esse sapientes.
