Jobin 31

1 "Minä olen tehnyt liiton silmäini kanssa: kuinka voisinkaan katsoa neitosen puoleen!

Jag hafver gjort ett förbund med min ögon, att jag intet skall sköta efter någon jungfru.

2 Minkä osan antaisi silloin Jumala ylhäältä, minkä perintöosan Kaikkivaltias korkeudesta?

Men hvad gifver mig Gud till löna ofvan efter, och hvad arfvedel den Allsmägtige af höjdene?

3 Tuleehan väärälle turmio ja onnettomuus väärintekijöille.

Skulle icke heldre den orättfärdige hafva den vedermödona, och en ogerningsman sådana jämmer lida?

4 Eikö hän näkisi minun teitäni ja laskisi kaikkia minun askeleitani?

Ser han icke mina vägar, och räknar alla mina gånger?

5 Jos minä ikinä valheessa vaelsin, jos jalkani kiiruhti petokseen,

Hafver jag vandrat i fåfängelighet, eller min fot skyndat sig till bedrägeri?

6 punnitkoon minut Jumala oikealla vaa'alla, ja hän on huomaava minun nuhteettomuuteni.

Man väge mig på en rätt våg, så skall Gud förnimma min fromhet.

7 Jos minun askeleeni poikkesivat tieltä ja minun sydämeni seurasi silmiäni tahi tahra tarttui minun käsiini,

Hafver min gång vikit utaf vägen, och mitt hjerta efterföljt min ögon, och något lådat vid mina händer,

8 niin syököön toinen, mitä minä kylvän, ja minun vesani revittäköön juurinensa.

Så låt mig så, och en annar äte det; och min ätt varde utrotad.

9 Jos minun sydämeni hullaantui toisen vaimoon ja minä väijyin lähimmäiseni ovella,

Hafver mitt hjerta låtit sig draga till qvinno, och hafver vaktat vid mins nästas dörr,

10 niin jauhakoon oma vaimoni vieraalle, ja halailkoot häntä muut;

Så varde min hustru af enom androm skämd, och andre besofve henne;

11 sillä se olisi ollut ilkityö ja raskaasti rangaistava rikos,

Ty det är en last och en missgerning för domarena.

12 tuli, joka kuluttaisi manalaan saakka ja hävittäisi kaiken saatuni.

Ty det vore en eld, som förtärer intill förderf, och all min tilldrägt utrotade.

13 Jos minä pidin halpana palvelijani ja palvelijattareni oikeuden, kun heillä oli riita minun kanssani,

Hafver jag föraktat, mins tjenares eller mine tjenarinnos rätt, då de med mig trätte?

14 niin mitä minä tekisin, jos Jumala nousisi, ja mitä vastaisin hänelle, jos hän kävisi tutkimaan?

Hvad ville jag göra, när Gud reser sig upp? Och hvad ville jag svara, när han hemsöker?

15 Eikö sama, joka äidin kohdussa loi minut, luonut häntäkin, eikö sama meitä äidin sydämen alla valmistanut?

Hafver ock icke han gjort honom, den mig i moderlifvet gjorde; och hafver ju så väl tillredt honom i lifvena?

16 Olenko minä kieltänyt vaivaisilta heidän toivomuksensa ja saattanut lesken silmät sammumaan?

Hafver jag dem torftigom förnekat hvad de begärde, och låtit enkones ögon försmäkta?

17 Olenko syönyt leipäpalani yksinäni, orvonkin saamatta syödä siitä?

Hafver jag ätit min beta allena, att den faderlöse icke också hafver ätit deraf?

18 En, vaan nuoruudestani saakka minä kasvatin häntä niinkuin oma isä ja äitini kohdusta asti minä holhosin häntä.

Ty ifrå minom ungdom hafver jag hållit mig såsom en fader, och allt ifrå mitt moderlif hafver jag gerna hugsvalat.

19 Jos minä näin menehtyväisen vaatteetonna ja köyhän verhoa vailla,

Hafver jag någon sett förgås, derföre att han icke hade kläder; och låtit den fattiga gå oskyldan?

20 jos hänen lanteensa eivät minua siunanneet eikä hän saanut lämmitellä minun karitsaini villoilla,

Hafva icke hans sidor välsignat mig, då han af min lambs skinn värmad vardt?

21 jos minä puin nyrkkiä orvolle, kun näin puoltani pidettävän portissa,

Hafver jag låtit komma mina hand vid den faderlösa, ändock jag såg mig i portenom magt hafva,

22 niin irtautukoon olkapääni hartiastani, ja murtukoon käsivarteni sijoiltansa.

Så falle mina skuldror ifrå mina axlar, och min arm gånge sönder ifrå läggenom.

23 Sillä silloin olisi minun peljättävä turmiota Jumalalta, enkä kestäisi hänen valtasuuruutensa edessä.

Ty jag fruktade Gud såsom en olycko öfver mig, och kunde hans tunga icke bära.

24 Jos minä panin uskallukseni kultaan ja sanoin hienolle kullalle: 'Sinä olet minun turvani',

Hafver jag satt guld till min tröst, och sagt till guldklimpen: Du äst mitt hopp?

25 jos iloitsin siitä, että rikkauteni oli suuri ja että käteni oli saanut paljon hankituksi,

Hafver jag gladt mig, att jag myckna ägodelar hade, och min hand allahanda förvärfvat hade?

26 jos katsellessani aurinkoa, kuinka se loisti, ja kuuta, joka ylhänä vaelsi,

Hafver jag sett på ljuset, då det klarliga sken, och på månan, då han i fyllo gick?

27 sydämeni antautui salaa vieteltäväksi ja käteni niille suudelmia heitti,

Hafver mitt hjerta hemliga låtit sig tälja i det sinnet, att min mun skulle kyssa mina hand?

28 niin olisi sekin raskaasti rangaistava rikos, sillä minä olisin kieltänyt korkeuden Jumalan.

Hvilket ock en missgerning är för domarena; förty dermed hade jag nekat Gud i höjdene.

29 Olenko iloinnut vihamieheni vahingosta, riemusta hykähtänyt, kun häntä onnettomuus kohtasi?

Hafver jag gladt mig, när minom fiende gick illa, och upphäfvit mig, att olycka råkade uppå honom?

30 En ole sallinut suuni syntiä tehdä, kiroten vaatia hänen henkeänsä.

Ty jag lät min mun icke synda, så att han önskade hans själ ena banno.

31 Eikö täydy minun talonväkeni myöntää, että kukin on saanut lihaa yllin kyllin?

Hafva icke de män i mine hyddo måst säga: Ack! att vi icke måtte af hans kött mättade varda.

32 Muukalaisen ei tarvinnut yötä ulkona viettää; minä pidin oveni auki tielle päin.

Ute måste den främmande icke blifva; utan dem vägfarande lät jag mina dörr upp.

33 Olenko ihmisten tavoin peitellyt rikkomuksiani, kätkenyt poveeni pahat tekoni,

Hafver jag såsom en menniska skylt mina skalkhet, att jag skulle hemliga fördölja min missgerning?

34 säikkyen suurta joukkoa ja kaiken heimon ylenkatsetta peljäten, niin että pysyin hiljaa, ovestani ulkonematta?

Hafver jag grufvat mig för stora hopen; eller hafver frändernas föraktelse mig förskräckt? Jag blef stilla, och gick icke ut genom dörrena.

35 Oi, jospa joku kuuntelisi minua! Katso, tuossa on puumerkkini! Kaikkivaltias vastatkoon minulle! Jospa saisin riitapuoleni kirjoittamaan syytekirjan!

Ho gifver mig en förhörare, att den Allsmägtige må höra mitt begär? Att någor måtte skrifva en bok om mine sak;

36 Totisesti, olkapäälläni sitä kantaisin, sitoisin sen päähäni seppeleeksi.

Så ville jag taga henne uppå mine axlar, och ombinda mig henne såsom en krono.

37 Tekisin hänelle tilin kaikista askeleistani ja astuisin hänen eteensä niinkuin ruhtinas.

Jag ville förkunna talet på mina gånger, och såsom en Förste ville jag det frambära.

38 Jos peltoni huusi minua vastaan ja sen vaot kaikki itkivät,

Om min jord ropar emot mig, och dess fårar alle tillika gråta;

39 jos kulutin sen voiman maksamatta ja saatoin sen haltijat huokaamaan,

Hafver jag dess frukt obetalad ätit, och gjort åkermännernas lefverne tungt;

40 niin kasvakoon nisun sijasta orjantappuroita ja ohran sijasta rikkaruohoa." Tähän päättyvät Jobin puheet.

Så växe mig tistel för hvete, och törne för bjugg. En ända hafva Jobs ord.