Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
Mas ahora los más mozos de días que yo, se ríen de mí; cuyos padres yo desdeñara ponerlos con los perros de mi ganado.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Porque ¿para qué yo habría menester la fuerza de sus manos, en los cuales pereció el tiempo?
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
Por causa de la pobreza y del hambre andaban solos; huían a la soledad, al lugar tenebroso, asolado y desierto.
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
Que cogían malvas entre los arbustos, y raíces de enebro para calentarse.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
Eran echados de entre los hombres, y todos les daban gritos como al ladrón.
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
Habitaban en las barrancas de los arroyos, en las cavernas de la tierra, y en las piedras.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
Bramaban entre las matas, y se congregaban debajo de las espinas.
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
Hijos de viles, y hombres sin nombre, más bajos que la misma tierra.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
Y ahora yo soy su canción, y soy hecho a ellos refrán.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
Me abominan, se alejan de mí, y aun de mi rostro no detuvieron su saliva.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
Porque Dios desató mi cuerda, y me afligió, por eso se desenfrenaron delante de mi rostro.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
A la mano derecha se levantaron los jóvenes; empujaron mis pies, y pisaron sobre mí las sendas de su contrición.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
Mi senda derribaron, se aprovecharon de mi quebrantamiento, contra los cuales no hubo ayudador.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
Vinieron como por portillo ancho, se revolvieron por mi calamidad.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Se han revuelto turbaciones sobre mí; combatieron como viento mi voluntad, y mi salud como nube que pasa.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
Y ahora mi alma está derramada en mí; días de aflicción se apoderan de mí.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
De noche taladra sobre mí mis huesos, y mis pulsos no reposan.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
Con la grandeza de la fuerza del dolor mi vestidura es mudada; me ciñe como el cuello de mi ropa.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
Me derribó en el lodo, y soy semejante al polvo, y a la ceniza.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
Clamo a ti, y no me oyes; me presento, y no me atiendes.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
Te has vuelto cruel para mí; con la fortaleza de tu mano me eres adversario.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
Me levantaste, y me hiciste cabalgar sobre el viento, y derretiste en mí el ser.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
Porque yo conozco que me conduces a la muerte; y a la casa determinada a todo viviente.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
Mas él no extenderá la mano contra el sepulcro; ¿clamarán por ventura los sepultados cuando él los quebrantare?
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
¿Por ventura no lloré yo al afligido? Y mi alma ¿no se entristeció sobre el menesteroso?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
Cuando esperaba el bien, entonces me vino el mal; y cuando esperaba la luz, vino la oscuridad.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
Mis entrañas hierven, y no reposan; días de aflicción me han sobrecogido.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
Denegrido anduve, y no por el sol; me he levantado en la congregación, y clamé.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
He venido a ser hermano de los dragones, y compañero de los búhos.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
Mi piel está denegrida sobre mí, y mis huesos se secaron con ardentía.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
Y se ha tornado mi arpa en luto, y mi órgano en voz de lamentadores.
