Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
Porém agora se riem de mim os de menos idade do que eu, cujos pais eu teria desdenhado de pôr com os cães do meu rebanho.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
De que também me serviria a força das suas mãos? já de velhice se tinham esgotado neles.
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
De míngua e fome andavam sós, e recolhiam-se para os lugares secos, tenebrosos, assolados e desertos.
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
Apanhavam malvas junto aos arbustos, e o seu mantimento eram as raízes dos zimbros.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
Do meio dos homens foram expulsos, e gritavam contra eles, como contra o ladrão:
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
Para habitarem nos barrancos dos vales, e nas cavernas da terra e das rochas.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
Bramavam entre os arbustos, e ajuntavam-se debaixo das ortigas.
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
Eram filhos de doidos, e filhos de gente sem nome, e da terra foram expulsos.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
Porém agora sou a sua canção, e lhes sirvo de rifão.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
Abominam-me, e fogem para longe de mim, e do meu rosto não reteem o seu escarro.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
Porque Deus desatou o meu cordão, e me oprimiu, pelo que sacudiram de si o freio perante o meu rosto.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
Á direita se levantam os moços; empurram os meus pés, e preparam contra mim os seus caminhos de destruição.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
Desbarataram-me o meu caminho: promovem a minha miséria: não tem ajudador.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
Veem contra mim como por uma grande brecha, e revolvem-se entre a assolação.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Sobrevieram-me pavores; como vento perseguem a minha honra, e como nuvem passou a minha felicidade.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
E agora derrama-se em mim a minha alma: os dias da aflição se apoderaram de mim.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
De noite se me traspassam os meus ossos, e os pulsos das minhas veias não descançam.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
Pela grandeza da força das dores se demudou o meu vestido, e ele como o cabeção da minha túnica me cinge.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
Lançou-me na lama, e fiquei semelhante ao pó e à cinza.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
Clamo a ti, porém tu não me respondes: estou em pé, porém para mim não atentas.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
Tornaste-te a ser cruel contra mim: com a força da tua mão resistes violentamente.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
Levantas-me sobre o vento, fazes-me cavalgar sobre ele, e derretes-me o ser.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
Porque eu sei que me levarás à morte e à casa do ajuntamento determinado a todos os viventes.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
Porém não estenderá a mão para o montão de terra, se houve clamor neles contra mim na sua desventura.
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Porventura, não chorei sobre aquele que estava aflito? ou não se angustiou a minha alma pelo necessitado?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
Todavia aguardando eu o bem, então me veio o mal, e esperando eu a luz, veio a escuridão.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
As minhas entranhas ferveram e não estão quietas: os dias da aflição me surpreenderam.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
Denegrido ando, porém não do sol, e, levantando-me na congregação, clamo por socorro.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
Irmão me fiz dos dragões, e companheiro dos avestruzes.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
Enegreceu-se a minha pele sobre mim, e os meus ossos estão queimados do calor.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
Pelo que se trocou a minha harmonia em lamentação, e o meu órgão em voz dos que choram.
