Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
Nunc autem derident me iuniores tempore, quorum non dignabar patres ponere cum canibus gregis mei:
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Quorum virtus manuum mihi erat pro nihilo, et vita ipsa putabantur indigni.
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
Egestate et fame steriles, qui rodebant in solitudine, squallentes calamitate, et miseria.
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
Et mandebant herbas, et arborum cortices, et radix iuniperorum erat cibus eorum.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
Qui de convallibus ista rapientes, cum singula reperissent, ad ea cum clamore currebant.
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
In desertis habitabant torrentium, et in cavernis terrae, vel super glaream.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
Qui inter huiuscemodi laetabantur, et esse sub sentibus delicias computabant.
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
Filii stultorum et ignobilium, et in terra penitus non parentes.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
Nunc in eorum canticum versus sum, et factus sum eis in proverbium.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
Abominantur me, et longe fugiunt a me, et faciem meam conspuere non verentur.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
Pharetram enim suam aperuit, et afflixit me, et frenum posuit in os meum.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
Ad dexteram orientis calamitatis meae illico surrexerunt: pedes meos subverterunt, et oppresserunt quasi fluctibus semitis suis.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
Dissipaverunt itinera mea, insidiati sunt mihi, et praevaluerunt, et non fuit qui ferret auxilium.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
Quasi rupto muro, et aperta ianua, irruerunt super me, et ad meas miserias devoluti sunt.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Redactus sum in nihilum: abiit quasi ventus desiderium meum: et velut nubes pertransiit salus mea.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
Nunc autem in memetipso marcescit anima mea, et possident me dies afflictionis.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
Nocte os meum perforatur doloribus: et qui me comedunt, non dormiunt.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
In multitudine eorum consumitur vestimentum meum, et quasi capito tunicae succinxerunt me.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
Comparatus sum luto, et assimilatus sum favillae et cineri.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
Clamo ad te, et non exaudis me: sto, et non respicis me.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
Mutatus es mihi in crudelem, et in duritia manus tuae adversaris mihi.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
Elevasti me, et quasi super ventum ponens elisisti me valide.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
Scio quia morti trades me, ubi constituta est domus omni viventi.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
Verumtamen non ad consumptionem meam emittis manum tuam: et si corruerim, ipse salvabis.
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Flebam quondam super eo, qui afflictus erat, et compatiebatur anima mea pauperi.
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
Expectabam bona, et venerunt mihi mala: praestolabar lucem, et eruperunt tenebrae.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
Interiora mea efferbuerunt absque ulla requie, praevenerunt me dies afflictionis.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
Moerens incedebam, sine furore, consurgens, in turba clamabam.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
Frater fui draconum, et socius struthionum.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
Cutis mea denigrata est super me, et ossa mea aruerunt prae caumate.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
Versa est in luctum cithara mea, et organum meum in vocem flentium.
