Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
És most kaczagnak rajtam, kik korra fiatalabbak nálam, kiknek atyáit megvetettem, hogy nyájam ebei mellé sem helyeztem volna el.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Kezeik ereje is minek nekem? Rájok nézve elveszett erejük telje,
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
szűkölködés és éhezés által kiaszva. A kik bekószálják a sivatagot, a puszta és a pusztaság éjjelét;
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
a kik leszakítanak sós füvet a bokor mellett s rekettye gyökere az ő kenyerük.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
Az emberek köréből kiűzetnek, riadnak rájuk mint a tolvajra.
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
Rettenetes szakadékokban kell lakniok, földi lyukakban és sziklákon.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
Bokrok között ordítanak, csalánok alatt verődnek össze.
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
Alávalónak fiai, meg név nélkül valónak a fiai, kiverettek az országból.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
De most gúnydaluk vagyok, lettem nekik szóbeszédül.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
Megutáltak, eltávoztak tőlem, s arczomat nem kímélték a köpéstől.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
Mert inamat megoldotta és elsanyarodott, neki eresztették előttem a gyeplőt.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
Jobbról kél a fajzat, lábaimat ellökték, és feltöltötték ellenem veszedelmes ösvényeiket.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
Lerontották utamat, elősegítik balsorsomat, ők, kiknek nincsen segítőjük.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
Mint széles résen át jönnek, rom matt hömpölyögnek tova.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Rémség fordult rám, üldözi, mint a szél, nemes voltomat, s eltűnt, mint a felhő, segítségem.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
És most elomlik bennem a lelkem, elfogtak engem a nyomorúság napjai.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
Az éjszaka levájta rólam csontjaimat, és idegeim nem pihennek.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
Nagy erő által elváltozott öltözékem, mint köntösöm nyílása szorít engem.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
Lecsapott a sárba, hogy hasonlóvá lettem porhoz, hamuhoz.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
Fohászkodom hozzád, de nem hallgatsz meg, megálltam és te rám meredtél;
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
kegyetlenre változol irántam, kezed hatalmával gyűlölsz engemet.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
Felkapsz a szélre, hajtatsz engem és elcsüggesztesz engem üdvösségtől.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
Mert tudom, halál felé viszel, s minden élőnek találkozó házába.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
Csak rom ellen ne nyújtson ki kezet, ha ugyan dőltében van győzelme!
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Avagy nem sírtam-e a nehéz sorsún, nem bánkódott-e lelkem a szűkölködőn?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
Mert jót reméltem és rossz jött, fényre várakoztam és homály jött.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
Beleim forrnak s nem csillapodnak, elém törtek a nyomor napjai.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
Elkomorodva járok, napfény nélkül, felállok a gyűlésben – könyörgök.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
Testvére lettem a sakáloknak és társa a struczmadaraknak.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
Bőröm lefeketéllett rólam, és csontom ég a hévtől.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
Így lett gyásszá a hárfám és lantom síróknak hangjává.
