Jobin 30

1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.

Mais maintenant je suis tourné en ridicule par des hommes plus jeunes que moi, dont autrefois je n’aurais pas daigné mettre les pères avec les chiens de mon troupeau;

2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt

Dont je comptais pour rien la force de la main, et qui me paraissaient même indignes de la vie;

3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;

Qui desséchés par la détresse et la faim, rongeaient dans un désert ce qu’ils pouvaient y trouver, défigurés par le malheur et la misère;

4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

Qui mangeaient des herbes et des écorces d’arbres, et dont la racine des genévriers était la nourriture;

5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.

Qui allaient les enlever dans les vallées, et qui, en ayant trouvé quelqu’une, y accouraient en criant;

6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.

Qui habitaient dans des déserts auprès des torrents, dans les cavernes de la terre, ou sur le gravier;

7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-

Qui au milieu de choses semblables se livraient à la joie, et mettaient leurs délices à être sous des ronces.

8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.

Fils de pères insensés et vils, et qui ne paraissent nullement sur la terre.

9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;

Maintenant je suis devenu le sujet de leurs chansons, et je suis passé parmi eux en proverbe.

10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

Ils m’ont en horreur, et ils fuient loin de moi, et ils n’ont pas honte de cracher sur ma face.

11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.

Car Dieu a ouvert son carquois, et il m’a abattu, et il a mis un frein à ma bouche.

12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.

À ma droite, quand j’ai commencé à paraître, mes maux se sont soudain élevés; ils ont renversé mes pieds, et m’ont foulé dans leurs sentiers comme sous des flots.

13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;

Ils ont détruit mes chemins, ils m’ont dressé des pièges et ils ont prévalu, et il n’y a eu personne qui me portât secours.

14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.

Comme par la brèche d’un mur et par une porte ouverte ils ont fondu sur moi, et ils ont accouru pour m’accabler dans ma misère.

15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.

J’ai été réduit au néant; comme le vent, vous avez emporté l’objet de mes désirs, et comme un nuage, a passé mon bonheur.

16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

Aussi maintenant mon âme se flétrit en moi-même, et des jours d’affliction ont pris possession de moi.

17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.

Pendant la nuit mes os sont transpercés de douleurs; et ceux qui me dévorent ne dorment pas.

18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.

Leur multitude consume mon vêtement, et ils m’ont couvert comme d’un capuchon de tunique.

19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.

Je suis devenu comme la boue, et je suis semblable à la braise et à la cendre.

20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.

Je crie vers vous, et vous ne m’exaucez pas; je me liens devant vous, et vous ne me regardez pas.

21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.

Vous êtes changé et devenu cruel envers moi; et c’est avec la dureté de votre main que vous me combattez.

22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

Vous m’avez élevé, et me posant comme sur le vent, vous m’avez brisé entièrement.

23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.

Je sais que vous me livrerez à la mort, où est marquée la maison de tous les vivants.

24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?

Cependant ce n’est pas pour leur ruine que vous étendez votre main; car s’ils tombent, vous les sauvez.

25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?

Je pleurais autrefois sur celui qui était affligé, et mon âme était compatissante pour le pauvre.

26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.

J’attendais des biens, et il m’est venu des maux; j’espérais la lumière, et des ténèbres se sont répandues autour de moi.

27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

Un feu ardent n’a cessé de brûler dans mes entrailles; des jours d’affliction m’ont prévenu.

28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.

Je marchais triste, sans fureur; me levant, je poussais des cris au milieu de la foule.

29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.

J’ai été frère des dragons et compagnon des autruches.

30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

Ma peau est devenue noire sur moi, et mes os se sont desséchés dans une ardeur brûlante.

31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."

Ma harpe s’est changée en plainte lugubre, et mon orgue en voix de pleureurs.