Jobin 30

1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.

Et maintenant j’excite les moqueries de gens plus jeunes que moi, dont les pères m’inspiraient trop de mépris pour les mettre avec les chiens de mon troupeau.

2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt

Aussi bien, à quoi m’eût servi le concours de leurs mains? Pour eux il n’y a point de maturité.

3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;

Epuisés par les privations et la faim, ils rôdent dans le désert, lugubre région de désolation et d’horreur,

4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

cueillant des plantes sauvages près des arbrisseaux, se nourrissant de la racine des genêts.

5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.

On les chasse du milieu des hommes et on les poursuit de cris comme des voleurs.

6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.

Ils sont contraints d’habiter dans d’effrayants ravins, dans les excavations du sol et les crevasses des rochers.

7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-

Ils grognent au milieu des buissons et s’entassent sous les broussailles;

8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.

troupe méprisable, gens sans aveu, ils se voient expulsés du pays!

9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;

Et à présent, ils me chansonnent; je suis pour eux un thème à railleries.

10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

Ils me témoignent leur dégoût, ils s’écartent de moi et ne se privent pas de me cracher à la figure.

11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.

C’Est que Dieu a brisé les rênes que je tenais en mains, et il m’a humilié; ces gens ont secoué le frein que je leur imposais.

12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.

A ma droite se lève une jeunesse insolente, qui fait glisser mes pas et se fraie vers moi ses routes de malheur.

13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;

Ils défoncent mon chemin, coopèrent à ma ruine, sans avoir besoin d’assistance.

14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.

Ils montent à' l’assaut comme par une large brèche, ils se précipitent au milieu du fracas.

15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.

Des terreurs me poursuivent, chassant comme le vent mon honneur; ma prospérité a passé comme un nuage.

16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

Et maintenant mon âme se fond en moi, les jours de misère m’ont enserré.

17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.

La nuit ronge les os de mon corps, mes nerfs ne jouissent d’aucun repos.

18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.

Par l’extrême violence du choc mon vêtement se déforme: elle m’étreint comme l’encolure d’une tunique.

19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.

Dieu m’a plongé dans la fange, et j’ai l’air d’être poussière et cendre.

20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.

Je crie vers toi, et tu ne me réponds pas; je me tiens là, et tu me regardes fixement.

21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.

Tu es devenu inexorable pour moi, tu me combats avec toute la force de ta main.

22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

Tu m’enlèves sur les ailes du vent, tu m’y fais chevaucher, et tu me fais fondre dans la tempête.

23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.

Car je sais bien que tu me mènes à la mort, au rendez-vous de tous les vivants.

24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?

Mais est-ce qu’on n’étend pas la main quand on s’effondre? Ne crie-t-on pas au secours lorsqu’on succombe au malheur?

25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?

Moi-même n’ai-je pas pleuré sur les victimes du sort? Mon cœur ne s’est-il point serré à la vue du malheureux?

26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.

J’Espérais le bien, et le mal a fondu sur moi; j’attendais la lumière, les ténèbres sont venues.

27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

Mes entrailles bouillonnent sans relâche, les jours de misère m’ont assailli.

28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.

Je marche tout noirci et non par le fait du soleil. Je me lève dans l’assemblée et pousse des cris.

29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.

Je suis devenu le frère des chacals, le compagnon des autruches.

30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

Ma peau, toute noircie, se détache de moi, et mes os sont brûlés par le feu de la fièvre.

31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."

Et ainsi ma harpe s’est changée en instrument de deuil, et ma flûte émet des sanglots.