Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
Et maintenant, je suis la risée d’hommes plus jeunes que moi, dont je n’aurais pas daigné mettre les pères parmi les chiens de mon troupeau.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Qu’aurais-je fait de la force de leurs bras? Ils sont privés de toute vigueur.
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
Desséchés par la misère et la faim, ils broutent le désert, un sol depuis longtemps aride et désolé.
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
Ils cueillent sur les buissons des bourgeons amers, ils n’ont pour pain que la racine des genêts.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
On les écarte de la société des hommes, on crie après eux comme après le voleur.
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
Ils habitent dans d’affreuses vallées, dans les cavernes de la terre et les rochers.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
On entend leurs cris sauvages parmi les broussailles, ils se couchent ensemble sous les ronces:
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
gens insensés, race sans nom, bannis avec mépris de la terre habitée!
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
Et maintenant je suis l’objet de leurs chansons, je suis en butte à leurs propos.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
Ils ont horreur de moi, ils me fuient, ils ne détournent pas leur crachat de mon visage.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
Ils se donnent libre carrière pour m’outrager, ils rejettent tout frein devant moi.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
Des misérables se lèvent à ma droite, ils cherchent à ébranler mes pieds, ils frayent jusqu’à moi leurs routes meurtrières.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
Ils ont bouleversé mes sentiers, ils travaillent à ma ruine, eux à qui personne ne porterait secours.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
Ils fondent sur moi, comme par une large brèche, ils se précipitent parmi les décombres.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Les terreurs m’assiègent, ma prospérité est emportée comme un souffle, mon bonheur a passé comme un nuage.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
Et maintenant, mon âme s’épanche en moi, les jours d’affliction m’ont saisi.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
La nuit perce mes os, les consume, le mal qui me ronge ne dort pas.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
Par sa violence, mon vêtement a perdu sa forme, il me serre comme une tunique.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
Dieu m’a jeté dans la fange, je suis comme la poussière et la cendre.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
Je crie vers toi, et tu ne me réponds pas; je me tiens debout, et tu me regardes avec indifférence.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
Tu deviens cruel à mon égard, tu m’attaques avec toute la force de ton bras.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
Tu m’enlèves, tu me fais voler au gré du vent, et tu m’anéantis dans le fracas de la tempête.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
Car, je le sais, tu me mènes à la mort, au rendez-vous de tous les vivants.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
Cependant celui qui va périr n’étendra-t-il pas les mains et, dans sa détresse, ne poussera-t-il pas un cri?
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
N’avais-je pas des larmes pour l’infortuné? Mon cœur ne s’est-il pas attendri sur l’indigent?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
J’attendais le bonheur, et le malheur est arrivé; j’espérais la lumière, et les ténèbres sont venues.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
Mes entrailles bouillonnent sans relâche, les jours d’affliction ont fondu sur moi.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
Je marche dans le deuil, sans soleil; si je me lève dans l’assemblée, c’est pour pousser des cris.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
Je suis devenu le frère des chacals, le compagnon des filles de l’autruche.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
Ma peau livide tombe en lambeaux, mes os sont brûlés par un feu intérieur.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
Ma cithare ne rend plus que des accords lugubres, mon chalumeau que des sons plaintifs.
