Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
Now those who are younger than I have nothing but mockery for me— these young men whose fathers I would have refused to allow to work beside the dogs of my flock.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Indeed, the strength of their fathers' hands, how could it have helped me— men in whom the strength of their mature age had perished?
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
They were thin from poverty and hunger; they gnawed at the dry ground in the darkness of wilderness and desolation.
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
They plucked saltwort and bushes' leaves; the roots of the broom tree were their food.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
They were driven out from among people who shouted after them as one would shout after a thief.
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
So they had to live in river valleys, in holes of the earth and of the rocks.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
Among the bushes they brayed like donkeys and they gathered together under the nettles.
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
They were the sons of fools, indeed, sons of nameless people! They were driven out of the land with whips.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
But now I have become the subject of their taunting song; I have become a byword for them.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
They abhor me and stand far off from me; they do not refrain from spitting in my face.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
For God has unstrung the string to my bow and afflicted me, and those who taunt me cast off restraint before my face.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
Upon my right hand rise the rabble; they drive me away and pile up against me their siege mounds.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
They destroy my path; they push forward disaster for me, men who have no one to hold them back.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
They come against me like an army through a wide hole in a city wall; in the midst of the destruction they roll themselves in on me.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Terrors are turned upon me; my honor is driven away as if by the wind; my prosperity passes away as a cloud.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
Now my life is pouring out from within me; many days of suffering have laid hold on me.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
In the night my bones in me are pierced; the pains that gnaw at me take no rest.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
God's great force has seized my clothing; it wraps around me like the collar of my tunic.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
He has thrown me into the mud; I have become like dust and ashes.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
I cry to you, God, but you do not answer me; I stand up, and you merely look at me.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
You have changed and become cruel to me; with the strength of your hand you persecute me.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
You lift me up to the wind and cause it to drive me along; you throw me back and forth in a storm.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
For I know that you will bring me to death, to the house appointed for all the living.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
However, does no one reach out with his hand to beg for help when he falls? Does no one in trouble call out for help?
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Did not I weep for him who was in trouble? Did I not grieve for the needy man?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
When I hoped for good, then evil came; when I waited for light, darkness came instead.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
My heart is troubled and does not rest; days of affliction have come on me.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
I have gone about like one who was living in the dark, but not because of the sun; I stand up in the assembly and cry for help.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
I am a brother to jackals, a companion of ostriches.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
My skin is black and falls away from me; my bones are burned with heat.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
Therefore my harp is tuned for songs of mourning, my flute for the singing of those who wail.
