Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
But now they who are younger than I in years laugh at me, whose fathers I scorned to put as equals with the dogs of my flocks.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Yea, what possible use can the strength of their hands be unto me, over whom old age hath passed fruitlessly?
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
Who suffer for want and famine in solitude; who flee into the wilderness [where all is] darkness, ruin, and desolation;
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
Who crop off mallows by the bushes, and have broom-bush roots as their bread;
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
Who are driven forth from among [men], who are shouted after as though they were thieves,
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
To dwell in the caverns of the valleys, in holes of the earth, and on naked cliffs.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
Among the bushes they shriek; under briers they are huddled together,
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
The children of the worthless, yea, the children of the nameless, who were outcasts from the land.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
But now I am become their song, and I am become a byword unto them.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
They loathe me, they keep themselves far from me, and from my face they withhold not their spittle.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
Because he hath loosened the cord of my bow, and afflicted me, they have also cast off the bridle before me.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
Against my right hand rise up this swarm of worthless youths: they push away my feet, and they level against me their calamity-bringing paths.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
They destroy my footpath, they help forward my downfall, without any one to aid them.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
As [through] a broad breach they come: amidst a loud noise they rolled themselves along.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Terrors have turned their face against me; they chase like the wind my glory: and like a cloud is my happiness passed away.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
And now my soul is poured out over me; the days of affliction have seized on me;
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
All night it holloweth out my bones out of my body; and my pursuers take no rest.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
Through the Almlghty's power is my garment made unknown: like the opening of my coat hath he enclosed me.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
He hath cast me into the mire, and I am become like dust and ashes.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
I cry aloud unto thee, but thou answerest me not: I stand up, and thou fixest thy regard against me.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
Thou art changed into a cruel master toward me: with the strength of thy hand thou assailest me.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
Thou liftest me up to the wind; thou causest me to pass away, and dissolvest in me all wise counsel.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
For I know that thou wilt bring me back to death, and to the house of assembly for all the living.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
But doth not a man stretch out his hand among ruins? or doth one not cry out therefrom [for help] when he meeteth his downfall?
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Did I not weep for him that was hard pressed by misfortune? was not my soul grieved for the needy?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
That I hoped for good, but there came evil; and I waited for light, and there came darkness!
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
My bowels heave, and rest not: the days of affliction have overcome me.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
I walk about mournfully without sunlight: when I rise up, in the assembly, I cry with pain.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
I am a brother to [howling] monsters, and a companion to ostriches.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
My skin hangeth down black from me, and my bones are burnt from heat.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
And thus is changed to mourning my harp, and my pipe to the sound of weeping.
