Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
But now they that are younger than I have me in derision, whose fathers I would have disdained to have set with the dogs of my flock.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Yea, whereto might the strength of their hands profit me, in whom old age was perished?
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
For want and famine they were solitary; fleeing into the wilderness in former time desolate and waste.
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
Who cut up mallows by the bushes, and juniper roots for their meat.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
They were driven forth from among men, (they cried after them as after a thief; )
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
To dwell in the clifts of the valleys, in caves of the earth, and in the rocks.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
Among the bushes they brayed; under the nettles they were gathered together.
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
They were children of fools, yea, children of base men: they were viler than the earth.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
And now am I their song, yea, I am their byword.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
They abhor me, they flee far from me, and spare not to spit in my face.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
Because he hath loosed my cord, and afflicted me, they have also let loose the bridle before me.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
Upon my right hand rise the youth; they push away my feet, and they raise up against me the ways of their destruction.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
They mar my path, they set forward my calamity, they have no helper.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
They came upon me as a wide breaking in of waters: in the desolation they rolled themselves upon me.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Terrors are turned upon me: they pursue my soul as the wind: and my welfare passeth away as a cloud.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
And now my soul is poured out upon me; the days of affliction have taken hold upon me.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
My bones are pierced in me in the night season: and my sinews take no rest.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
By the great force of my disease is my garment changed: it bindeth me about as the collar of my coat.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
He hath cast me into the mire, and I am become like dust and ashes.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
I cry unto thee, and thou dost not hear me: I stand up, and thou regardest me not.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
Thou art become cruel to me: with thy strong hand thou opposest thyself against me.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
Thou liftest me up to the wind; thou causest me to ride upon it, and dissolvest my substance.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
For I know that thou wilt bring me to death, and to the house appointed for all living.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
Howbeit he will not stretch out his hand to the grave, though they cry in his destruction.
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Did not I weep for him that was in trouble? was not my soul grieved for the poor?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
When I looked for good, then evil came unto me: and when I waited for light, there came darkness.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
My bowels boiled, and rested not: the days of affliction prevented me.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
I went mourning without the sun: I stood up, and I cried in the congregation.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
I am a brother to dragons, and a companion to owls.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
My skin is black upon me, and my bones are burned with heat.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
My harp also is turned to mourning, and my organ into the voice of them that weep.
