Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
But now the youngest have laughed me to scorn, now they reprove me in [their] turn, whose fathers I set at nothing; whom I did not deem worthy [to be with] my shepherd dogs.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Yes, why had I the strength of their hands? for them the full term [of life] was lost.
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
[One is] childless in lack and famine, [such as] they that fled but lately the distress and misery of drought.
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
Who compass the salt places on the sounding [shore], who had salt [herbs] for their food, and were dishonourable and of no repute, in lack of every good thing; who also ate roots of trees by reason of great hunger.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
Thieves have risen up against me,
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
whose houses were the caves of the rocks, who lived under the wild shrubs.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
They will cry out amongst the rustling [bushes].
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
[They are] sons of fools and vile men, [whose] name and glory [are] quenched from off the earth.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
But now I am their music, and they have me for a byword.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
And they stood aloof and abhorred me, and spared not to spit in my face.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
For he has opened his quiver and afflicted me: they also have cast off the restraint of my presence.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
They have risen up against [me] on the right hand of [their] offspring; they have stretched out their foot, and directed against me the ways of their destruction.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
My paths are ruined; for they have stripped off my raiment: he has shot at me with his weapons.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
And he has pleaded against me as he will: I am overwhelmed with pains.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
My pains return upon [me]; my hope is gone like the wind, and my safety as a cloud.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
Even now my life shall be poured forth upon me; and days of anguish seize me.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
And by night my bones are confounded; and my sinews are relaxed.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
With great force [my disease] has taken hold of my garment: it has compassed me as the collar of my coat.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
And you have counted me as clay; my portion in dust and ashes.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
And I have cried to you, but you hear me not: but they stood still, and observed me.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
They attacked me also without mercy: you have scourged me with a strong hand.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
And you have put me to grief, and have cast me away from safety.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
For I know that death will destroy me: for the earth is the house [appointed] for every mortal.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
Oh then that I might lay hands upon myself, or at least ask another, and he should do this for me.
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Yet I wept over every helpless man; I groaned when I saw a man in distress.
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
But I, when I waited for good things, behold, days of evils came the more upon me.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
My belly boiled, and would not cease: the days of poverty prevented me.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
I went mourning without restraint: and I have stood and cried out in the assembly.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
I am become a brother of monsters, and a companion of ostriches.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
And my skin has been greatly blackened, and my bones are burnt with heat.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
My harp also has been turned into mourning, and my song into my weeping.
