Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
“But now they mock me, men younger than I am, whose fathers I would have refused to entrust with my sheep dogs.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
What use to me was the strength of their hands, since their vigor had left them?
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
Gaunt from poverty and hunger, they gnawed the dry land, and the desolate wasteland by night.
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
They plucked mallow among the shrubs, and the roots of the broom tree were their food.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
They were banished from among men, shouted down like thieves,
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
so that they lived on the slopes of the wadis, among the rocks and in holes in the ground.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
They cried out among the shrubs and huddled beneath the nettles.
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
A senseless and nameless brood, they were driven off the land.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
And now they mock me in song; I have become a byword among them.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
They abhor me and keep far from me; they do not hesitate to spit in my face.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
Because God has unstrung my bow and afflicted me, they have cast off restraint in my presence.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
The rabble arises at my right; they lay snares for my feet and build siege ramps against me.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
They tear up my path; they profit from my destruction, with no one to restrain them.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
They advance as through a wide breach; through the ruins they keep rolling in.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Terrors are turned loose against me; they drive away my dignity as by the wind, and my prosperity has passed like a cloud.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
And now my soul is poured out within me; days of affliction grip me.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
Night pierces my bones, and my gnawing pains never rest.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
With great force He grasps my garment; He seizes me by the collar of my tunic.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
He throws me into the mud, and I have become like dust and ashes.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
I cry out to You for help, but You do not answer; when I stand up, You merely look at me.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
You have ruthlessly turned on me; You oppose me with Your strong hand.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
You snatch me up into the wind and drive me before it; You toss me about in the storm.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
Yes, I know that You will bring me down to death, to the place appointed for all the living.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
Yet no one stretches out his hand to a ruined man when he cries for help in his distress.
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Have I not wept for those in trouble? Has my soul not grieved for the needy?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
But when I hoped for good, evil came; when I looked for light, darkness fell.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
I am churning within and cannot rest; days of affliction confront me.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
I go about blackened, but not by the sun. I stand up in the assembly and cry for help.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
I have become a brother of jackals, a companion of ostriches.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
My skin grows black and peels, and my bones burn with fever.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
My harp is tuned to mourning and my flute to the sound of weeping.
