Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
“But now those who are younger than I have me in derision, whose fathers I considered unworthy to put with my sheep dogs.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Of what use is the strength of their hands to me, men in whom ripe age has perished?
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
They are gaunt from lack and famine. They gnaw the dry ground, in the gloom of waste and desolation.
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
They pluck salt herbs by the bushes. The roots of the broom tree are their food.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
They are driven out from among men. They cry after them as after a thief,
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
so that they live in frightful valleys, and in holes of the earth and of the rocks.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
They bray among the bushes. They are gathered together under the nettles.
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
They are children of fools, yes, children of wicked men. They were flogged out of the land.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
“Now I have become their song. Yes, I am a byword to them.
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
They abhor me, they stand aloof from me, and do not hesitate to spit in my face.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
For he has untied his cord, and afflicted me; and they have thrown off restraint before me.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
On my right hand rise the rabble. They thrust aside my feet. They cast their ways of destruction up against me.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
They mar my path. They promote my destruction without anyone’s help.
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
As through a wide breach they come. They roll themselves in amid the ruin.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Terrors have turned on me. They chase my honor as the wind. My welfare has passed away as a cloud.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
“Now my soul is poured out within me. Days of affliction have taken hold of me.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
In the night season my bones are pierced in me, and the pains that gnaw me take no rest.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
My garment is disfigured by great force. It binds me about as the collar of my tunic.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
He has cast me into the mire. I have become like dust and ashes.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
I cry to you, and you do not answer me. I stand up, and you gaze at me.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
You have turned to be cruel to me. With the might of your hand you persecute me.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
You lift me up to the wind, and drive me with it. You dissolve me in the storm.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
For I know that you will bring me to death, to the house appointed for all living.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
“However does not one stretch out a hand in his fall? Or in his calamity therefore cry for help?
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Did not I weep for him who was in trouble? Was not my soul grieved for the needy?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
When I looked for good, then evil came. When I waited for light, darkness came.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
My heart is troubled, and does not rest. Days of affliction have come on me.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
I go mourning without the sun. I stand up in the assembly, and cry for help.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
I am a brother to jackals, and a companion to ostriches.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
My skin grows black and peels from me. My bones are burned with heat.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
Therefore my harp has turned to mourning, and my pipe into the voice of those who weep.
