Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
Nu derimod ler de ad mig, Folk, der er yngre end jeg, hvis Fædre jeg fandt for ringe at sætte iblandt mine Hyrdehunde.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Og hvad skulde jeg med deres Hænders Kraft? Deres Ungdomskraft har de mistet,
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
tørrede hen af Trang og Sult. De afgnaver Ørk og Ødemark
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
og plukker Melde ved Krattet, Gyvelrødder er deres Brød.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
Fra Samfundet drives de bort, som ad Tyve råbes der efter dem.
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
De bor i Kløfter, fulde af Rædsler, i Jordens og Klippernes Huler.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
De brøler imellem Buske, i Tornekrat kommer de sammen,
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
en dum og navnløs Æt, de joges med Hug af Lande.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
Men nu er jeg Hånsang for dem, jeg er dem et Samtaleemne;
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
de afskyr mig, holder sig fra mig, nægter sig ikke af spytte ad mig.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
Thi han løste min Buestreng, ydmyged mig, og foran mig kasted de Tøjlerne af.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
Til højre rejser sig Ynglen, Fødderne slår de fra mig, bygger sig Ulykkesveje imod mig
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
min Sti har de opbrudt, de hjælper med til mit Fald, og ingen hindrer dem i det;
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
de kommer som gennem et gabende Murbrud, vælter sig frem under Ruiner,
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Rædsler har vendt sig imod mig; min Værdighed joges bort som af Storm, min Lykke svandt som en Sky.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
Min Sjæl opløser sig i mig; Elendigheds Dage har ramt mig:
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
Natten borer i mine Knogler, aldrig blunder de nagende Smerter.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
Med vældig Kraft vanskabes mit Kød, det hænger om mig, som var det min Kjortel.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
Han kasted mig ud i Dynd, jeg er blevet som Støv og Aske.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
Jeg skriger til dig, du svarer mig ikke, du står der og ænser mig ikke;
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
grum er du blevet imod mig, forfølger mig med din vældige Hånd.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
Du løfter og vejrer mig hen i Stormen, og dens Brusen gennemryster mig;
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
thi jeg ved, du fører mig hjem til Døden, til det Hus, hvor alt levende samles.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
Dog, mon den druknende ej rækker Hånden ud og råber om Hjælp, når han går under?
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Mon ikke jeg græder over den, som havde det hårdt, sørgede ikke min Sjæl for den fattiges Skyld?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
Jeg biede på Lykke, men Ulykke kom, jeg håbed på Lys, men Mørke kom;
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
ustandseligt koger det i mig, Elendigheds Dage traf mig;
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
trøstesløs går jeg i Sorg, i Forsamlingen rejser jeg mig og råber;
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
Sjakalernes Broder blev jeg, Strudsenes Fælle.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
Min Hud er sort, falder af, mine Knogler brænder af Hede;
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
min Citer er blevet til Sorg, min Fløjte til hulkende Gråd!
