Jobin 30
1 "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
“A sada, gle, podruguju se mnome ljudi po ljetima mlađi od mene kojih oce ne bih bio metnuo ni s ovčarskim psima stada svojega.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
Ta što će mi jakost ruku njihovih kad im muževna ponestane snaga ispijena glađu i oskudicom.
3 puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
Glodali su u pustinji korijenje i čestar opustjelih ruševina.
4 he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
Lobodu su i s grmlja lišće brali, kao kruh jeli korijenje žukino.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
Od društva ljudskog oni su prognani, za njima viču k'o za lopovima.
6 Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
Živjeli su po strašnim jarugama, po spiljama i u raspuklinama.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
Urlik im se iz šikarja dizao; po trnjacima ležahu stisnuti.
8 nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
Sinovi bezvrijednih, soj bezimenih, bičevima su iz zemlje prognani.
9 Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
Rugalicom sam postao takvima i njima sada služim kao priča!
10 he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
Gnušaju me se i bježe od mene, ne ustežu se pljunut' mi u lice.
11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
I jer On luk mi slomi i satrije me, iz usta svojih izbaciše uzdu.
12 Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
S desne moje strane rulja ustaje, noge moje u bijeg oni tjeraju, put propasti prema meni nasiplju.
13 He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
Stazu mi ruše da bi me satrli, napadaju i ne brani im nitko,
14 niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
prolomom oni širokim naviru i kotrljaju se poput oluje.
15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
Strahote sve se okreću na mene, mojeg ugleda kao vjetra nesta, poput oblaka iščeznu spasenje.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
Duša se moja rasipa u meni, dani nevolje na me se srušili.
17 Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
Noću probada bolest kosti moje, ne počivaju boli što me glođu.
18 Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
Muka mi je i halju nagrdila i stegla me k'o ovratnik odjeće.
19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
U blato me je oborila dolje, gle, postao sam k'o prah i pepeo.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
K Tebi vičem, al' Ti ne odgovaraš; pred Tobom stojim, al' Ti i ne mariš.
21 Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
Prema meni postao si okrutan; rukom preteškom na me se obaraš.
22 Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
U vihor me dižeš, nosiš me njime, u vrtlogu me olujnom kovitlaš.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
Da, znadem da si me smrti predao, saborištu zajedničkom svih živih.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
Al' ne pruža li ruku utopljenik, ne viče li kad padne u nevolju?
25 Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
Ne zaplakah li nad nevoljnicima, ne sažalje mi duša siromaha?
26 Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
Sreći se nadah, a dođe nesreća; svjetlost čekah, a gle, zavi me tama.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
Utroba vri u meni bez prestanka, svaki dan nove patnje mi donosi.
28 Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
Smrknut idem, al' nitko me ne tješi; ustajem u zboru - da bih kriknuo.
29 Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
Sa šakalima sam se zbratimio i nojevima postao sam drugom.
30 Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
Na meni sva je koža pocrnjela, i kosti mi je sažgala ognjica.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
Tužaljka mi je ugodila harfu, svirala mi glas narikača ima.
