Jobin 3
1 Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä;
After this opened Job his mouth, and cursed his day.
2 Job lausui ja sanoi:
And Job spoke, and said,
3 "Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt'.
Let the day perish wherein I was born, and the night in which it was said, There is a male child conceived.
4 Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako.
Let that day be darkness; let not God regard it from above, neither let the light shine upon it.
5 Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset.
Let darkness and the shadow of death stain it; let a cloud dwell upon it; let the blackness of the day terrify it.
6 Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun.
As for that night, let darkness seize upon it; let it not be joined unto the days of the year, let it not come into the number of the months.
7 Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.
Lo, let that night be solitary, let no joyful voice come therein.
8 Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.
Let them curse it that curse the day, who are ready to raise up their mourning.
9 Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö,
Let the stars of the twilight thereof be dark; let it look for light, but have none; neither let it see the dawning of the day:
10 koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.
Because it shut not up the doors of my mother's womb, nor hid sorrow from mine eyes.
11 Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?
Why died I not from the womb? why did I not give up the spirit when I came out of the belly?
12 Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?
Why did the knees prevent me? or why the breasts that I should suck?
13 Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä
For now should I have lain still and been quiet, I should have slept: then had I been at rest,
14 kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja,
With kings and counsellors of the earth, which build desolate places for themselves;
15 päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla;
Or with princes that had gold, who filled their houses with silver:
16 tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet.
Or as an hidden untimely birth I had not been; as infants which never saw light.
17 Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä;
There the wicked cease from troubling; and there the weary be at rest.
18 kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä.
There the prisoners rest together; they hear not the voice of the oppressor.
19 Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa.
The small and great are there; and the servant is free from his master.
20 Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille,
Wherefore is light given to him that is in misery, and life unto the bitter in soul;
21 jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta,
Which long for death, but it comes not; and dig for it more than for hid treasures;
22 jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan-
Which rejoice exceedingly, and are glad, when they can find the grave?
23 miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut?
Why is light given to a man whose way is hid, and whom God has hedged in?
24 Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi.
For my sighing comes before I eat, and my roarings are poured out like the waters.
25 Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.
For the thing which I greatly feared has come upon me, and that which I was afraid of has come unto me.
26 Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."
I was not in safety, neither had I rest, neither was I quiet; yet trouble came.
