Jobin 3
1 Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä;
Derefter oplod Job sin Mund og forbandede sin Dag,
2 Job lausui ja sanoi:
og Job tog til Orde og sagde:
3 "Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt'.
Bort med den Dag, jeg fødtes, den Nat, der sagde: "Se, en Dreng!"
4 Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako.
Denne Dag vorde Mørke, Gud deroppe spørge ej om den, over den stråle ej Lyset frem!
5 Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset.
Mulm og Mørke løse den ind, Tåge lægge sig over den, Formørkelser skræmme den!
6 Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun.
Mørket tage den Nat, den høre ej hjemme blandt Årets Dage, den komme ikke i Måneders Tal!
7 Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.
Ja, denne Nat vorde gold, der lyde ej Jubel i den!
8 Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.
De, der besværger Dage, forbande den, de, der har lært at hidse Livjatan";
9 Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö,
dens Morgenstjerner formørkes, den bie forgæves på Lys, den skue ej Morgenrødens Øjenlåg,
10 koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.
fordi den ej lukked mig Moderlivets Døre og skjulte Kvide for mit Blik!
11 Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?
Hvi døde jeg ikke i Moders Liv eller udånded straks fra Moders Skød?
12 Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?
Hvorfor var der Knæ til at tage imod mig, hvorfor var der Bryster at die?
13 Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä
Så havde jeg nu ligget og hvilet, så havde jeg slumret i Fred
14 kuningasten ja maan neuvosmiesten kanssa, jotka ovat rakentaneet itselleen pyramiideja,
blandt Konger og Jordens Styrere, der bygged sig Gravpaladser,
15 päämiesten kanssa, joilla on ollut kultaa, jotka ovat täyttäneet talonsa hopealla;
blandt Fyrster, rige på Guld, som fyldte deres Huse med Sølv.
16 tahi olisin olematon niinkuin maahan kätketty keskoinen, niinkuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet.
Eller var jeg dog som et nedgravet Foster. som Børn, der ikke fik Lyset at se!
17 Siellä lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä;
Der larmer de gudløse ikke mer, der hviler de trætte ud,
18 kaikki vangit ovat rauhassa, eivät kuule käskijän ääntä.
alle de fangne har Ro, de hører ej Fogedens Røst;
19 Yhtäläiset ovat siellä pieni ja suuri, orja on vapaa herrastansa.
små og store er lige der og Trællen fri for sin Herre.
20 Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille,
Hvi giver Gud de lidende Lys, de bittert sørgende Liv,
21 jotka odottavat kuolemaa, eikä se tule, jotka etsivät sitä enemmän kuin aarretta,
dem, som bier forgæves på Døden, graver derefter som efter Skatte,
22 jotka iloitsisivat riemastuksiin asti, riemuitsisivat, jos löytäisivät haudan-
som glæder sig til en Stenhøj, jubler, når de finder deres Grav
23 miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut?
en Mand, hvis Vej er skjult, hvem Gud har stænget inde?
24 Sillä huokaukseni on tullut minun leiväkseni, valitukseni valuu kuin vesi.
Thi Suk er blevet mit daglige Brød, mine Ve råb strømmer som Vand.
25 Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi, ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.
Thi hvad jeg gruer for, rammer mig, hvad jeg bæver for, kommer over mig.
26 Ennenkuin tyynnyin, rauhan ja levon sain, tuli tuska jälleen."
Knap har jeg Fred, og knap har jeg Ro, knap har jeg Hvile, så kommer Uro!
