Jobin 29
1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
Hiob toaa so sɛ,
2 "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
“Mafe abosome a atwam no, nna a Onyankopɔn hwɛɛ me soɔ no,
3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
ɛberɛ a ne kanea hyerɛn mʼatifi na mede ne kanea menantee esum mu no!
4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
Ao, ɛnna a mesii soɔ no, ɛberɛ a Onyankopɔn adamfofa a emu yɛ den hyiraa me fie,
5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
ɛberɛ a na Otumfoɔ da so ka me ho na me mma atwa me ho ahyia,
6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
ɛberɛ a na nufosuo mu sradeɛ afɔ mʼakwan na abotan hwiee ngo sɛ nsuo maa me.
7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
“Ɛberɛ a na mekɔ kuropɔn ɛpono ano mekɔtena mʼadwa so wɔ ɔmanfoɔ adwaberem,
8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
mmeranteɛ hunu me a, wɔgyina nkyɛn na mpanimfoɔ sɔre gyina hɔ;
9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
atitire gyae kasa na wɔde wɔn nsa kata wɔn ano;
10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
mmapɔmma tɛm dinn, na wɔn tɛkrɛma ka wɔn dodom.
11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
Wɔn a wɔte me nka nyinaa ka me ho asɛmpa, na wɔn a wɔhunu me nyinaa kamfo me,
12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
ɛfiri sɛ, meboaa ahiafoɔ a wɔsu pɛɛ mmoa, ne nwisiaa a wɔnni aboafoɔ.
13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
Onipa a na ɔrewuo no hyiraa me; na memaa akunafoɔ ani gyee wɔn akoma mu.
14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
Mede tenenee firaa sɛ mʼaduradeɛ; atɛntenenee yɛɛ me nkatasoɔ ne mʼabotire.
15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
Meyɛɛ aniwa maa anifirafoɔ, ne ɛnan maa abubuafoɔ.
16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
Meyɛɛ ahiafoɔ agya; na mekaa ahɔhoɔ asɛm maa wɔn.
17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
Mebubuu amumuyɛfoɔ se na mehwim wɔn a wɔdi wɔn nya no firii wɔn anom.
18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
“Medwenee sɛ, ‘Mɛwu wɔ mʼankasa me fie mu, na me nna adɔɔso sɛ anwea.
19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
Me nhini bɛduru nsuo ano, na obosuo agugu me mman so anadwo mu nyinaa.
20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
Mʼanimuonyam bɛkɔ so ayɛ frɔmm wɔ me so, na mʼahoɔden ayɛ foforɔ.’
21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
“Nnipa hwehwɛɛ sɛ wɔtie me, wɔyɛɛ dinn, twɛnee mʼafotuo.
22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
Sɛ mekasa wie a wɔnnkasa bio, ɛfiri sɛ me nsɛm tɔɔ wɔn asom yie.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
Wɔtwɛnee me sɛdeɛ wɔtwɛne osutɔ, na wɔmenee me nsɛm sɛ osutɔ berɛ nsuo.
24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
Wɔn abasa mu buiɛ no, mesere kyerɛɛ wɔn; mʼanimteɛ som bo ma wɔn.
25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
Mebɔɔ ɛkwan maa wɔn na metenaa ase sɛ wɔn ɔhene; metenaa ase sɛ ɔhene a ɔwɔ nʼakodɔm mu; meyɛɛ sɛ obi a ɔkyekyere agyaadwotwafoɔ werɛ.
