Jobin 29
1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
Och Job hof åter upp sitt ordspråk, och sade:
2 "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
Ack! att jag vore såsom uti de förra månader, uti de dagar då Gud bevarade mig.
3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
Då hans lykta sken öfver mitt hufvud, och jag i mörkrena gick vid hans ljus;
4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
Såsom jag var i min ungdoms tid, då Guds hemlighet var öfver mina hyddo;
5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
Då den Allsmägtige ännu med mig var, och mine tjenare allt omkring mig;
6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
Då jag tvådde min väg uti smör, och hälleberget utgöt mig oljoflodar;
7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
Då jag utgick till stadsporten, och lät bereda mig mitt säte på gatone;
8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
Då mig ynglingar sågo, och undstungo sig, och de gamle uppstodo för mig;
9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
Då de öfverste igen vände att tala, och lade sina hand på sin mun;
10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
Då Förstarnas röst gömde sig undan, och deras tunga lådde vid deras gom.
11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
Ty hvilkens öra mig hörde, den prisade mig saligan; och hvilkens öga mig såg, den vittnade om mig.
12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
Förty jag halp den fattiga, som ropade, och den faderlösa, som ingen hjelpare hade.
13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
Dens välsignelse, som förgås skulle, kom öfver mig; och jag tröstade enkones hjerta.
14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
Rättfärdighet var min klädebonad, den iklädde jag såsom en kjortel; och min dom var min skrud.
15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
Jag var dens blindas öga, och dens haltas fot.
16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
Jag var de fattigas fader, och hvilken sak jag icke visste, den utfrågade jag.
17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
Jag sönderslog dens orättfärdigas oxlatänder, och tog rofvet utu hans tänder.
18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
Jag tänkte: Jag vill dö uti mitt näste, och göra mina dagar många såsom sand.
19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
Min säd gick upp af vätsko, och dagg blef öfver min årsväxt.
20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
Min härlighet förnyade sig för mig, och min båge förvandlade sig i mine hand.
21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
De hörde mig, och tigde; och vaktade uppå mitt råd.
22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
Efter min ord talade ingen mer, och mitt tal dröp på dem.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
De vaktade på mig såsom på regn, och uppgapade med munnen såsom efter aftonregn.
24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
Om jag log till dem, förläto de sig intet deruppå; och torde intet bedröfva mig.
25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
När jag ville komma till deras handlingar, så måste jag sitta främst; och bodde såsom en Konung ibland krigsfolk, då jag hugsvalade dem som sorgfulle voro.
