Jobin 29
1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
Darauf fuhr Job im Vortrag seiner Rede fort:
2 "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
"Ach, daß ich wäre wie in früheren Monden, wie in den Tagen, da mich Gott beschützte,
3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
als seine Leuchte über meinem Haupte schwebte und ich bei ihrem Scheine mich ins Dunkel wagte!
4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
So, wie ich war, in meiner höchsten Blüte Tagen, da Gott mein Zelt beschirmte,
5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
als der Allmächtige noch mit mir war, als meine Dienerschaft mich noch umgab,
6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
als meine Gäste sich in Dickmilch badeten, als Bäche Öls bei mir den Boten zur Verfügung standen!
7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
Wenn ich zur Stadt hinauf zum Tore ging und auf dem Markte meinen Sitz einnahm,
8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
alsdann verkrochen sich die Knaben, sahn sie mich, und Greise standen auf und blieben stehen.
9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
Die Ratsherrn hielten ein mit Reden und legten auf den Mund die Hand.
10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
Der Edlen Stimme, sie verbarg sich; das Wort blieb ihnen in der Kehle stecken.
11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
Wer von mir hörte, pries mich selig; wer mich erblickte, lobte mich.
12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
Ich half dem Armen, der um Hilfe schrie, dem Waisenkinde, dem hilflosen.
13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
Und armer Menschen Segen kam auf mich; das Herz der Witwe ließ ich jubeln.
14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
Gerechtigkeit war mein Gewand, das gut mir stand, und meine Rechtlichkeit war Mantel mir und Diadem.
15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
Ich war des Blinden Augenlicht und Fuß dem Lahmen.
16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
Den Armen wollte ich ein Vater sein; selbst Fremder Sache führte ich.
17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
Des Bösewichts Gebiß zermalmte ich und riß den Raub ihm aus den Zähnen.
18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
So dachte ich, in meinem Neste stürbe ich; ich lebte soviel Jahre wie der Phönix.
19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
Zum Wasser reichte meine Wurzel tief hinab; in meinen Zweigen nächtigte der Tau,
20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
und neu stets würde meine Herrlichkeit an mir; in meiner Hand verjüngte sich der Bogen.
21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
Mir hörten sie nur zu und warteten und lauschten schweigend meinem Rat.
22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
Wenn ich geredet, sprachen sie nicht mehr; nur meine Rede troff auf sie herab.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
Sie warteten auf mich wie auf den Regen; sie lechzten nach mir wie auf Lenzesregen.
24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
Und lächelte ich ihnen zu, so konnten sie's nicht glauben, und sie verschmähten nicht mein heitres Antlitz.
25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
Ich wählte ihren Weg, den sie einschlagen sollten, wie bei der Kriegerschar der König. Ich saß gemächlich obenan wie einer, der den Trauernden Trost spendet." -
