Jobin 29
1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
Job again took up his parable, and said,
2 "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
“Oh that I were as in the months of old, as in the days when God watched over me;
3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
when his lamp shone on my head, and by his light I walked through darkness,
4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
as I was in my prime, when the friendship of God was in my tent,
5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
when the Almighty was yet with me, and my children were around me,
6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
when my steps were washed with butter, and the rock poured out streams of oil for me,
7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
when I went out to the city gate, when I prepared my seat in the street.
8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
The young men saw me and hid themselves. The aged rose up and stood.
9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
The princes refrained from talking, and laid their hand on their mouth.
10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
The voice of the nobles was hushed, and their tongue stuck to the roof of their mouth.
11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
For when the ear heard me, then it blessed me, and when the eye saw me, it commended me,
12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
because I delivered the poor who cried, and the fatherless also, who had no one to help him,
13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
the blessing of him who was ready to perish came on me, and I caused the widow’s heart to sing for joy.
14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
I put on righteousness, and it clothed me. My justice was as a robe and a diadem.
15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
I was eyes to the blind, and feet to the lame.
16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
I was a father to the needy. I researched the cause of him whom I didn’t know.
17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
I broke the jaws of the unrighteous and plucked the prey out of his teeth.
18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
Then I said, ‘I will die in my own house, I will count my days as the sand.
19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
My root is spread out to the waters. The dew lies all night on my branch.
20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
My glory is fresh in me. My bow is renewed in my hand.’
21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
“Men listened to me, waited, and kept silence for my counsel.
22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
After my words they didn’t speak again. My speech fell on them.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
They waited for me as for the rain. Their mouths drank as with the spring rain.
24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
I smiled on them when they had no confidence. They didn’t reject the light of my face.
25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
I chose out their way, and sat as chief. I lived as a king in the army, as one who comforts the mourners.
