Jobin 29
1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
En Job ging voort zijn spreuk op te heffen, en zeide:
2 "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
Och, of ik ware, gelijk in de vorige maanden, gelijk in de dagen, toen God mij bewaarde!
3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
Toen Hij Zijn lamp deed schijnen over mijn hoofd, en ik bij Zijn licht de duisternis doorwandelde;
4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
Gelijk als ik was in de dagen mijner jonkheid, toen Gods verborgenheid over mijn tent was;
5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
Toen de Almachtige nog met mij was, en mijn jongens rondom mij;
6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
Toen ik mijn gangen wies in boter, en de rots bij mij oliebeken uitgoot;
7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
Toen ik uitging naar de poort door de stad, toen ik mijn stoel op de straat liet bereiden.
8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
De jongens zagen mij, en verstaken zich, en de stokouden rezen op en stonden.
9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
De oversten hielden de woorden in, en leiden de hand op hun mond.
10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
De stem der vorsten verstak zich, en hun tong kleefde aan hun gehemelte.
11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
Als een oor mij hoorde, zo hield het mij gelukzalig; als mij een oog zag, zo getuigde het van mij.
12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
Want ik bevrijdde den ellendige, die riep, en den wees, die geen helper had.
13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
De zegen desgenen, die verloren ging, kwam op mij; en het hart der weduwe deed ik vrolijk zingen.
14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
Ik bekleedde mij met gerechtigheid, en zij bekleedde mij; mijn oordeel was als een mantel en vorstelijke hoed.
15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
Den blinden was ik tot ogen, en den kreupelen was ik tot voeten.
16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
Ik was den nooddruftigen een vader; en het geschil, dat ik niet wist, dat onderzocht ik.
17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
En ik verbrak de baktanden des verkeerden, en wierp den roof uit zijn tanden.
18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
En ik zeide: Ik zal in mijn nest den geest geven, en ik zal de dagen vermenigvuldigen als het zand.
19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
Mijn wortel was uitgebreid aan het water, en dauw vernachtte op mijn tak.
20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
Mijn heerlijkheid was nieuw bij mij, en mijn boog veranderde zich in mijn hand.
21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
Zij hoorden mij aan, en wachtten, en zwegen op mijn raad.
22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
Na mijn woord spraken zij niet weder, en mijn rede drupte op hen.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
Want zij wachtten naar mij, gelijk naar den regen, en sperden hun mond open, als naar den spaden regen.
24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
Lachte ik hun toe, zij geloofden het niet; en het licht mijns aangezichts deden zij niet nedervallen.
25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
Verkoos ik hun weg, zo zat ik bovenaan, en woonde als een koning onder de benden, als een, die treurigen vertroost.
