Jobin 29
1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
Job loh amah kah a pom te a cong tih,
2 "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
“Kai he hlamat kah hla bangla aka khueh tih Pathen kah khohnin bangla kai aka tuem te unim?
3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
Amah loh a hmaithoi te ka lu soah a thangthen tih amah kah vangnah nen ni a. hmuep ah khaw ka caeh.
4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
Ka cavaa tue vaengah khaw ka dap ah Pathen kah baecenol la ka om.
5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
Tlungthang te kai taengah om pueng tih, ka kaepvai ka ca rhoek om.
6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
Ka khokan te suknaeng neh a hluk tih lungpang loh kai ham situi sokca a long sak.
7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
Vangpuei vongka ah ka thoeng tih toltung ah ka ngolhmuen cikngae sak.
8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
Kai m'hmuh uh vaengah cadong rhoek te thuh uh. Patong rhoek khaw thoo uh tih pai uh.
9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
Mangpa rhoek loh olthui te a phah uh tih a kut te a ka dongla a khueh uh.
10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
Rhaengsang rhoek ol te a phah tih a lai khaw a dang dongla kap.
11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
Hna loh a yaak vaengah kai n'uem tih mik loh a hmuh vaengah kai n'rhalrhing sak.
12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
Mangdaeng loh bomnah a bih tih cadah neh a taengah aka bom aka om pawt khaw ka loeih sak.
13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
Hlang milh kah yoethennah te kai soah pai tih nuhmai kah lungbuei khaw ka tamhoe sak.
14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
Duengnah te ka bai tih hnikul bangla kai n'khuk. Ka tiktamnah he ka sammuei nah ni.
15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
Mikdael taengah mik la, khokhaem taengah kho la ka om.
16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
Kai tah khodaeng taengah a napa la ka om tih ming pawt kah tuituknah te ka khe pah.
17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
Boethae kah pumcu te ka thuk pah tih a no lamkah maeh te ka voeih pah.
18 Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
Te dongah, “Ka bu ah ka pal mako,” ka ti tih laivin bangla khohnin ka puh.
19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
Ka yung loh tui taengla a muk tih buemtui loh ka cangvuei dongah rhaeh.
20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
Ka thangpomnah ka taengah thai tih ka lii ka kut dongah tinghil.
21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
Kai taengah a hnatun uh tih a lamtawn uh dongah ka cilsuep ham kuemsuem uh.
22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
Ka ol hnukah talh uh voel pawt tih kai olthui he amih soah tla.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
Kai ham tah khotlan bangla a lamtawn uh tih a ka loh tlankhol bangla a ang uh.
24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
Amih taengah ka luem dae n'tangnah uh pawt tih ka maelhmai vangnah dongah khaw yalh uh pawh.
25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
Amih kah longpuei te ka coelh tih boeilu la ka ngol. Caem lakli ah manghai bangla kho ka sak tih rhahdoe cangpoem akhaw a hloep.
