Jobin 27

1 Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:

Hiob toaa nʼasɛm so se,

2 "Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:

“Sɛ Onyankopɔn te ase yi, nea wammu me atɛntrenee no, Otumfo a wama madi me kra mu awerɛhow,

3 niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,

mmere dodow a nkwa wɔ me mu, na Onyankopɔn home wɔ me mu yi,

4 eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.

mʼano renka amumɔyɛsɛm, na me tɛkrɛma rentwa nkontompo.

5 Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.

Merennye nto mu da sɛ nea woka no yɛ nokware; merenka me mudi nhyɛ, kosi sɛ mewu.

6 Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.

Mekura me trenee mu, merennyaa mu; sɛ mete ase yi, me tiboa remmu me fɔ.

7 Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.

“Ma mʼatamfo nyɛ sɛ amumɔyɛfo, na wɔn a wokyi me nyɛ sɛ atorofo.

8 Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?

Anidaso bɛn na wɔn a wonni nyamesu no wɔ wɔ wɔn wu akyi, bere a Onyankopɔn agye wɔn nkwa afi wɔn nsam no?

9 Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?

So Onyankopɔn tie wɔn sufrɛ bere a amanehunu aba wɔn so no ana?

10 Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?

So wɔn ani begye wɔ Otumfo no mu? Wobesu afrɛ Onyankopɔn bere biara ana?

11 Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.

“Mɛma mo Onyankopɔn tumi ho nkyerɛkyerɛ; meremfa Otumfo no akwan nhintaw.

12 Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?

Mo ankasa moahu eyinom nyinaa. Afei nsɛnhunu yi ase ne dɛn?

13 Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.

“Eyi ne nea Onyankopɔn ahyɛ ato hɔ ama omumɔyɛfo, agyapade a otirimɔdenfo nya fi Otumfo no nkyɛn:

14 Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.

Sɛ ɔwɔ mma dodow dɛn ara, wɔn nkrabea ne afoa; na nʼasefo rennidi mmee da.

15 Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.

Ɔyaredɔm besie wɔn a wɔbɛka wɔ nʼakyi, na wɔn akunafo rensu wɔn.

16 Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,

Ɛwɔ mu sɛ ɔhɔre dwetɛ te sɛ mfutuma na ɔboa ntama ano sɛ dɔte,

17 kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.

nea ɔpɛ gu hɔ no, atreneefo na wobefura na pɛpɛyɛfo no nso akyekyɛ dwetɛ no.

18 Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.

Ofi a osi no te sɛ ananse abubummaba, ɛte sɛ pata bi a ɔwɛmfo abɔ.

19 Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.

Ɔda hɔ te sɛ ɔdefo, nanso ɔrenna saa bio; ɔbɛtew nʼani no na ne nyinaa atu ayera.

20 Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.

Ahunahuna ba ne so sɛ nsuyiri; ahum hwim no kɔ anadwo.

21 Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.

Apuei mframa soa no kɔ, na onni hɔ bio; ɛtwe no fi ne tenabea.

22 Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.

Ɛbɔ no a ahummɔbɔ nni mu bere a ɔreguan afi ne tumi ase.

23 Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."

Ɔde fɛw bɔ ne nsam na ɔpam no fi ne tenabea.”