Jobin 27
1 Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:
Addidit quoque Iob, assumens parabolam suam, et dixit:
2 "Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:
Vivit Deus, qui abstulit iudicium meum, et Omnipotens, qui ad amaritudinem adduxit animam meam.
3 niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,
Quia donec superest halitus in me, et spiritus Dei in naribus meis,
4 eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.
Non loquentur labia mea iniquitatem, nec lingua mea meditabitur mendacium.
5 Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.
Absit a me ut iustos vos esse iudicem: donec deficiam, non recedam ab innocentia mea.
6 Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.
Iustificationem meam, quam coepi tenere, non deseram: neque enim reprehendit me cor meum in omni vita mea.
7 Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.
Sit ut impius, inimicus meus: et adversarius meus, quasi iniquus.
8 Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?
Quae est enim spes hypocritae si avare rapiat, et non liberet Deus animam eius?
9 Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?
Numquid Deus audiet clamorem eius cum venerit super eum angustia?
10 Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?
Aut poterit in Omnipotente delectari, et invocare Deum omni tempore?
11 Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.
Docebo vos per manum Dei quae Omnipotens habeat, nec abscondam.
12 Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?
Ecce, vos omnes nostis, et quid sine causa vana loquimini?
13 Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.
Haec est pars hominis impii apud Deum, et hereditas violentorum, quam ob Omnipotente suscipient.
14 Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.
Si multiplicati fuerint filii eius, in gladio erunt, et nepotes eius non saturabuntur pane.
15 Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.
Qui reliqui fuerint ex eo, sepelientur in interitu, et viduae illius non plorabunt.
16 Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,
Si comportaverit quasi terram argentum, et sicut lutum praeparaverit vestimenta:
17 kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.
Praeparabit quidem, sed iustus vestietur illis: et argentum innocens dividet.
18 Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.
Aedificavit sicut tinea domum suam, et sicut custos fecit umbraculum.
19 Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.
Dives cum dormierit, nihil secum auferet: aperiet oculos suos, et nihil inveniet.
20 Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.
Apprehendet eum quasi aqua inopia, nocte opprimet eum tempestas.
21 Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.
Tollet eum ventus urens, et auferet, et velut turbo rapiet eum de loco suo.
22 Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.
Et mittet super eum, et non parcet: de manu eius fugiens fugiet.
23 Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."
Stringet super eum manus suas, et sibilabit super illum, intuens locum eius.
