Jobin 27
1 Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:
Nake Ayubu agĩthiĩ na mbere na mĩario yake, akiuga atĩrĩ:
2 "Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:
“Ti-itherũ o ta ũrĩa Mũrungu atũũraga muoyo, o we ũnyimĩte kĩhooto, ũcio Mwene-Hinya-Wothe, ũrĩa ũtũmĩte ngĩe na ũrũrũ ngoro-inĩ-rĩ,
3 niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,
hĩndĩ ĩrĩa yothe niĩ ngũtũũra muoyo, nayo mĩhũmũ ya Ngai ĩrĩ maniũrũ-inĩ makwa,
4 eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.
mĩromo yakwa ndĩkaaria maũndũ ma waganu, na rũrĩmĩ rwakwa rũtikaaria maheeni.
5 Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.
Niĩ ndigetĩkĩra atĩ nĩ inyuĩ mũrĩ na kĩhooto; nginya rĩrĩa ngaakua, ndigakaana ũkindĩrĩku wakwa.
6 Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.
Nĩngũtũũria ũthingu wakwa na ndikaũrekia; thamiri yakwa ndĩkanjiirithia rĩrĩa rĩothe ngũtũũra muoyo.
7 Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.
“Thũ ciakwa irogĩtuĩka ta arĩa aaganu, arĩa marĩ muku na niĩ marotuĩka ta arĩa matarĩ kĩhooto!
8 Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?
Tondũ-rĩ, kĩĩrĩgĩrĩro kĩa ũrĩa ũtarĩ mwĩtigĩri Ngai gĩkĩrĩ kĩrĩkũ akua, hĩndĩ ĩrĩa Ngai ooya muoyo wake?
9 Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?
Mũrungu nĩakĩiguaga gũkaya gwake rĩrĩa akorwo nĩ mĩnyamaro?
10 Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?
Nĩakenagĩra ũcio Mwene-Hinya-Wothe? Nĩakayagĩra Ngai mahinda mothe?
11 Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.
“Nĩngũmũruta ũhoro wĩgiĩ ũhoti wa Mũrungu; ndikũhitha njĩra cia Mwene-Hinya-Wothe.
12 Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?
Inyuothe nĩmwĩoneire maũndũ macio. Ĩkĩrĩ yakĩ mĩario ĩno ĩtarĩ kĩene?
13 Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.
“Ũũ nĩguo Mũrungu aathagĩrĩria arĩa aaganu, na nĩrĩo igai rĩrĩa mũndũ ũrĩa ũtarĩ tha aamũkagĩra kuuma kũrĩ Mwene-Hinya-Wothe:
14 Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.
O na ciana ciake ciaingĩha atĩa, ciathĩrĩirio rũhiũ rwa njora; rũciaro rwake rũtikoona irio cia kũrũigana.
15 Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.
Mũthiro nĩguo ũkaaninũkia arĩa agaatiga thuutha wake, na atumia ao a ndigwa matikamarĩrĩra.
16 Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,
O na angĩonganĩrĩria betha ta rũkũngũ, na agĩe na nguo nyingĩ ta hĩba cia rĩũmba,
17 kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.
kĩrĩa egũcookanĩrĩria gĩkehumbwo nĩ ũrĩa mũthingu, na arĩa matarĩ mahĩtia nĩo makaagayana betha yake.
18 Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.
Nyũmba ĩrĩa aakaga no ta nyũmba ya kĩĩhuruta, ningĩ no ta gĩthũnũ gĩakĩtwo nĩ mũrangĩri.
19 Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.
Agaakoma arĩ mũtongu, no ndagacooka gwĩka ũguo rĩngĩ; akaahingũra maitho akore gũtirĩ kĩndũ arĩ nakĩo.
20 Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.
Imakania imũkoragĩrĩra ta mũiyũro wa maaĩ; kĩhuhũkanio gĩkaamũhuria ũtukũ.
21 Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.
Rũhuho rwa mwena wa Irathĩro rũmuoyaga akabuĩria; rũmweheragia kũrĩa atũũraga.
22 Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.
Rũmũhurutaga rũtarĩ na tha o rĩrĩa aroorĩra hinya waruo.
23 Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."
Rũhũũraga hĩ rũkamũkenerera, na rũkagamba ta nyoka rũkamũruta kũrĩa atũũraga.”
