Jobin 27

1 Job jatkoi lausuen julki mietelmiään ja sanoi:

Job nastavi svoju besjedu i reče:

2 "Niin totta kuin Jumala elää, joka on ottanut minulta oikeuteni, ja Kaikkivaltias, joka on sieluni murehuttanut:

“Živoga mi Boga što mi pravdu krati i Svesilnog koji dušu mi zagorča:

3 niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieramissani,

sve dok duha moga bude još u meni, dok mi dah Božji u nosnicama bude,

4 eivät minun huuleni puhu petosta, eikä kieleni vilppiä lausu.

usne moje neće izustiti zloću niti će laž kakva doći na moj jezik.

5 Pois se! En myönnä teidän oikeassa olevan. Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani.

Daleko od mene da vam dadem pravo, nedužnost svoju do zadnjeg daha branim.

6 Minä pidän kiinni vanhurskaudestani, en hellitä; yhdestäkään elämäni päivästä omatuntoni ei minua soimaa.

Pravde svoje ja se držim, ne puštam je; zbog mojih me dana srce korit' neće.

7 Käyköön viholliseni niinkuin jumalattoman ja vastustajani niinkuin väärän.

Neka mi dušmana kob opakog snađe, a mog protivnika udes bezbožnikov!

8 Mitä toivoa on riettaalla, kun Jumala katkaisee hänen elämänsä, kun hän tempaa pois hänen sielunsa?

Čemu se nadati može kad vapije i kada uzdiže k Bogu dušu svoju?

9 Kuuleeko Jumala hänen huutonsa, kun ahdistus häntä kohtaa?

Hoće li čuti Bog njegove krikove kada se na njega obori nevolja?

10 Tahi saattaako hän iloita Kaikkivaltiaasta, huutaa Jumalaa joka aika?

Zar će se radovat' on u Svesilnome, zar će Boga svakog časa zazivati?

11 Minä opetan teille, mitä tekee Jumalan käsi; en salaa, mitä Kaikkivaltiaalla on mielessä.

Ali Božju ruku ja ću vam pokazat' i neću vam sakrit namjere Svesilnog.

12 Katso, itse olette kaikki sen nähneet; miksi te turhia kuvittelette?

Eto, sve ste sami mogli to vidjeti, što se onda u ispraznosti gubite?”

13 Tämä on jumalattoman ihmisen osa, Jumalan varaama, tämä on perintöosa, jonka väkivaltaiset Kaikkivaltiaalta saavat.

“Ovu sudbu Bog dosuđuje opakom, ovo baštini silnik od Svemogućeg.

14 Jos hänellä on paljonkin lapsia, ovat ne miekan omia; eikä hänen jälkeläisillään ole leipää ravinnoksi.

Ima li sinova mnogo, mač ih čeka, a porod mu neće imat' dosta kruha.

15 Jotka häneltä jäävät, ne saattaa rutto hautaan, eivätkä hänen leskensä pidä itkiäisiä.

Smrt će sahranit' preživjele njegove i udovice ih oplakivat neće.

16 Jos hän kokoaa hopeata kuin multaa ja kasaa vaatteita kuin savea,

Ako i srebra k'o praha nagomila, ako i nakupi haljina k'o blata,

17 kasatkoon: vanhurskas pukee ne päällensä, ja viaton perii hopean.

nek' ih skuplja, odjenut će ih pravednik, ljudi će nedužni podijeliti srebro.

18 Hän rakentaa talonsa niinkuin kointoukka, se on kuin suojus, jonka vartija kyhää.

Od paučine je kuću sagradio, kolibicu kakvu sebi diže čuvar:

19 Rikkaana hän menee levolle: 'Ei häviä mitään'; hän avaa silmänsä, ja kaikki on mennyttä.

bogat je legao, al' po posljednji put; kad oči otvori, ničeg više nema.

20 Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet, yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma.

Usred bijela dana strava ga spopada, noću ga oluja zgrabi i odnese.

21 Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan, ja puhaltaa hänet pois paikaltansa.

Istočni ga vjetar digne i odvuče, daleko ga baca od njegova mjesta.

22 Jumala ampuu häneen nuolensa säälimättä; hänen täytyy paeta hänen kättänsä, minkä voi.

Bez milosti njime vitla on posvuda, dok mu ovaj kuša umaći iz ruke.

23 Silloin paukutetaan hänelle kämmeniä ja vihelletään hänelle hänen asuinpaikaltansa."

Rukama plješću nad njegovom propašću i zvižde na njega kamo god došao.