Jobin 19
1 Job vastasi ja sanoi:
Job svarade, och sade:
2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
Hvi plågen I dock mina själ, och döfven mig neder med ordom?
3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
I hafven nu i tio gångor hädat mig, och I skämmen eder intet, att I så omdrifven mig.
4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
Far jag vill, så far jag mig vill.
5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
Men I upphäfven eder sannerliga emot mig, och straffen mig till min smälek.
6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
Märker dock en gång, att Gud gör mig orätt, och hafver invefvat mig uti sin garn.
7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
Si, om jag än ropar öfver öfvervåld, så varder jag dock intet hörd; jag ropar, och här är ingen rätt.
8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
Han hafver igentäppt min väg, att jag icke kan gå der fram; och hafver satt mörker uppå min stig.
9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
Han hafver utuklädt mig mina äro, och tagit kronona utaf mitt hufvud.
10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
Han hafver sönderbråkat mig allt omkring, och låter mig gå; och hafver uppryckt mitt hopp såsom ett trä.
11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
Hans vrede hafver förgrymmat sig öfver mig, och han håller mig för sin fienda.
12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
Hans krigsmän äro tillika komne, och hafva lagt sin väg öfver mig; och hafva lägrat sig allt omkring mina hyddo.
13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
Han hafver låtit komma mina bröder långt ifrå mig, och mine kände vänner äro mig främmande vordne.
14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
Mine näste hafva unddragit sig, och mine vänner hafva förgätit mig.
15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
Mitt husfolk och mina tjensteqvinnor hålla mig för främmande; jag är vorden okänd för deras ögon.
16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
Jag ropade min tjenare, och han svarade mig intet; jag måste bedja honom med min egen mun.
17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
Min hustru stygges vid min anda; jag måste knekta mins lifs barn.
18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
Förakta också mig de unga barn; om jag uppreser mig, så tala de emot mig.
19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
Alle mine trogne vänner hafva styggelse vid mig, och de jag kär hade, hafva vändt sig emot mig.
20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
Min ben låda vid min hud och kött; jag kan med hudene icke skyla mina tänder.
21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
Förbarmer eder öfver mig; förbarmer eder öfver mig, ju I mine vänner; ty Guds hand hafver kommit vid mig.
22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
Hvi förföljen I mig såväl som Gud, och kunnen af mitt kött icke mätte varda?
23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
Ack! att mitt tal måtte skrifvet varda; ack! att det måtte uti en bok satt varda;
24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
Med en jernstyl ingrafvet uti bly; och till en evig åminnelse hugget i sten:
25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Jag vet att min Förlossare lefver; och han skall på sistone uppväcka mig af jordene;
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
Och jag skall sedan med desso mine hud omklädd varda, och skall i mitt kött få se Gud.
27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
Honom skall jag mig se, och min ögon skola skåda honom, och ingen annan. Mine njurar äro upptärde uti mino sköte;
28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
Ty I sägen: Huru skole vi förfölja honom, och finna en sak emot honom?
29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
Frukter eder för svärdet; förty svärdet är en hämnd öfver missgerningar; på det I veta mågen, att näpst är till.
