Jobin 19
1 Job vastasi ja sanoi:
Porém Jó respondeu dizendo:
2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
Até quando atormentareis minha alma, e me quebrantareis com palavras?
3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
Já dez vezes me humilhastes; não tendes vergonha em me maltratar.
4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
Mesmo se eu tiver errado, meu erro cabe apenas a mim.
5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
Visto que vos exaltais contra mim, e contra mim usais minha desgraça,
6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
Sabei, pois, que foi Deus que me transtornou, e [com] sua rede me cercou.
7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
Eis que eu clamo: Violência! Porém não sou respondido; grito, porém não há justiça.
8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
Ele entrincheirou meu caminho, de modo que não consigo passar; e pôs trevas sobre minhas veredas.
9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
Ele me despojou de minha honra, e tirou a coroa de minha cabeça.
10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
Ele me derrubou por todos os lados, e pereço; e arrancou minha esperança como a uma árvore.
11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
E fez inflamar contra mim sua ira, e me considerou para consigo como a [um de] seus inimigos.
12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
Juntas vieram suas tropas; prepararam contra mim seu caminho, e se acamparam ao redor de minha tenda.
13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
Ele afastou meus irmãos para longe de mim; e os que me conheciam agora me estranham.
14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
Meus parentes [me] deixaram, e meus conhecidos se esqueceram de mim.
15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
Os moradores de minha casa e minhas servas me tiveram por estranho; estrangeiro me tornei em seus olhos.
16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
Chamei a meu servo, e ele não respondeu; de minha própria boca eu lhe suplicava.
17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
Meu hálito é estranho à minha mulher, e sou repugnante aos filhos de minha mãe.
18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
Até os meninos me desprezam; quando eu me levanto, falam contra mim.
19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
Todos os meus amigos próximos me abominam; e [até] aqueles que eu amava se viraram contra mim.
20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
Meus ossos se grudaram à minha pele e à minha carne; e escapei [só] com a pele de meus dentes.
21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
Compadecei-vos de mim, meus amigos, compadecei-vos de mim; pois a mão de Deus me tocou.
22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
Por que vós me perseguis como Deus, e não vos fartais de minhas carne?
23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
Ah se minhas palavras fossem escritas! Ah se fossem escritas em um livro!
24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
Que com ponta de ferro e com chumbo fossem esculpidas em pedra para sempre!
25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Pois eu sei que meu Redentor vive, e ao fim se levantará sobre a terra;
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
E mesmo depois de consumida minha pele, então em minha carne verei a Deus;
27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
Ao qual eu verei para mim, e meus olhos [o] verão, e não outro. [Isto é o que] minhas entranhas anseiam dentro de mim.
28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
Se disserdes: Como o perseguiremos? Pois a raiz do problema se acha em mim,
29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
Temei vós mesmos a espada; pois furor [há nos] castigos pela espada; para que [assim] saibais que [haverá] julgamento.
