Jobin 19
1 Job vastasi ja sanoi:
Respondeu porém Job, e disse:
2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
Até quando entristecereis a minha alma, e me quebrantareis com palavras?
3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
Já dez vezes me envergonhastes; vergonha não tendes: contra mim vos endureceis.
4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
Embora haja eu, na verdade, errado, comigo ficará o meu erro.
5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
Se deveras vos levantais contra mim, e me arguis com o meu opróbrio,
6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
Sabei agora que Deus é o que me transtornou, e com a sua rede me cercou.
7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
Eis que clamo: violência; porém não sou ouvido; grito: socorro; porém não há justiça.
8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
O meu caminho entrincheirou, e já não posso passar, e nas minhas veredas pôs trevas.
9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
Da minha honra me despojou; e tirou-me a coroa da minha cabeça.
10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
Derribou-me ele em roda, e eu me vou, e arrancou a minha esperança, como a uma árvore.
11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
E fez inflamar contrar mim a sua ira, e me reputou para consigo, como a seus inimigos.
12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
Juntas vieram as suas tropas, e prepararam contra mim o seu caminho, e se acamparam ao redor da minha tenda.
13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
Pôs longe de mim a meus irmãos, e os que me conhecem deveras me estranharam.
14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
Os meus parentes me deixaram, e os meus conhecidos se esqueceram de mim.
15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
Os meus domésticos e as minhas servas me reputaram como um estranho, e vim a ser um estrangeiro aos seus olhos.
16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
Chamei a meu criado, e ele me não respondeu, suplicando-lhe eu por minha própria boca.
17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
O meu bafo se fez estranho a minha mulher, e eu a suplico pelos filhos do meu corpo.
18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
Até os rapazes me desprezam, e, levantando-me eu, falam contra mim.
19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
Todos os homens do meu secreto conselho me abominam, e até os que eu amava se tornaram contra mim.
20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
Os meus ossos se apegaram à minha pele e à minha carne, e escapei só com a pele dos meus dentes.
21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
Compadecei-vos de mim, amigos meus, compadecei-vos de mim, porque a mão de Deus me tocou.
22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
Porque me perseguis assim como Deus, e da minha carne vos não fartais?
23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
Quem me dera agora, que as minhas palavras se escrevessem! quem me dera, que se gravassem num livro!
24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
E que, com pena de ferro, e com chumbo, para sempre fossem esculpidas na rocha!
25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Porque eu sei que o meu redentor vive, e que estará em pé no derradeiro dia sobre o pó.
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
E depois de roída a minha pele, contudo desde a minha carne verei a Deus,
27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
A quem eu verei por mim mesmo, e os meus olhos o verão, e não outro: e por isso os meus rins se consomem no meu seio.
28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
Na verdade, que devieis dizer: Porque o perseguimos? Pois a raiz da acusação se acha em mim.
29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
Temei vós mesmos a espada; porque o furor traz os castigos da espada, para saberdes que haverá um juízo.
