Jobin 19
1 Job vastasi ja sanoi:
Allora Giobbe rispose e disse:
2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
“Fino a quando affliggerete l’anima mia e mi tormenterete coi vostri discorsi?
3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
Son già dieci volte che m’insultate, e non vi vergognate di malmenarmi.
4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
Dato pure ch’io abbia errato, il mio errore concerne me solo.
5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
Ma se proprio volete insuperbire contro di me e rimproverarmi la vergogna in cui mi trovo,
6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
allora sappiatelo: chi m’ha fatto torto e m’ha avvolto nelle sue reti è Dio.
7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
Ecco, io grido: “Violenza!” e nessuno risponde; imploro aiuto, ma non c’è giustizia!
8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
Dio m’ha sbarrato la via e non posso passare, ha coperto di tenebre il mio cammino.
9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
M’ha spogliato della mia gloria, m’ha tolto dal capo la corona.
10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
M’ha demolito a brano a brano, e io me ne vo! ha sradicata come un albero la mia speranza.
11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
Ha acceso l’ira sua contro di me, e m’ha considerato come suo nemico.
12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
Le sue schiere son venute tutte insieme, si sono spianata la via fino a me, han posto il campo intorno alla mia tenda.
13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
Egli ha allontanato da me i miei fratelli, i miei conoscenti si son del tutto alienati da me.
14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
M’hanno abbandonato i miei parenti, gl’intimi miei m’hanno dimenticato.
15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
I miei domestici e le mie serve mi trattan da straniero; agli occhi loro io sono un estraneo.
16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
Chiamo il mio servo, e non risponde, devo supplicarlo con la mia bocca.
17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
Il mio fiato ripugna alla mia moglie, faccio pietà a chi nacque dal seno di mia madre.
18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
Perfino i bimbi mi sprezzano; se cerco d’alzarmi mi scherniscono.
19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
Tutti gli amici più stretti m’hanno in orrore, e quelli che amavo mi si son vòlti contro.
20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
Le mie ossa stanno attaccate alla mia pelle, alla mia carne, non m’è rimasto che la pelle de’ denti.
21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
Pietà, pietà di me, voi, miei amici! ché la man di Dio m’ha colpito.
22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
Perché perseguitarmi come fa Dio? Perché non siete mai sazi della mia carne?
23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
Oh se le mie parole fossero scritte! se fossero consegnate in un libro!
24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
se con lo scalpello di ferro e col piombo fossero incise nella roccia per sempre!…
25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Ma io so che il mio Vindice vive, e che alla fine si leverà sulla polvere.
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
E quando, dopo la mia pelle, sarà distrutto questo corpo, senza la mia carne, vedrò Iddio.
27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
Io lo vedrò a me favorevole; lo contempleranno gli occhi miei, non quelli d’un altro… il cuore, dalla brama, mi si strugge in seno!
28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
Se voi dite: Come lo perseguiteremo, come troveremo in lui la causa prima dei suoi mali?
29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
Temete per voi stessi la spada, ché furiosi sono i castighi della spada affinché sappiate che v’è una giustizia”.
