Jobin 19
1 Job vastasi ja sanoi:
Felelt Jób és mondta:
2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
Meddig búsítjátok lelkemet és összezúztok szavakkal?
3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
Immár tizedszer pirítottatok reám, nem szégyenlitek durván bánni velem?
4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
De ha valóban tévedtem is, magamnál marad tévedésem.
5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
Ha valóban fennhéjáztok ellenem s rám bizonyítjátok gyalázatomat:
6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
tudjátok meg tehát, hogy Isten elnyomott engem s körülfogott engem hálójával.
7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
Lám, kiáltok erőszak, de reám hallgattatom meg, fohászkodom, de nincs ítélet.
8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
Utamat elfalazta, reám vonulhatok tova, s ösvényeimre sötétséget vet.
9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
Méltóságomat lehúzta rólam s levette fejem koronáját.
10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
Leront engem köröskörül, hogy eltűnök, s kirántotta, mint a fát, reményemet.
11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
Fellobbantotta ellenem haragját s olyannak tekint engem mint ellenségeit.
12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
Egyaránt jöttek csapatai és feltöltik ellenem útjukat és táboroznak körülötte sátoromnak.
13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
Testvéreimet eltávolította tőlem, és ismerőseim bizony elidegenedtek tőlem.
14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
Elmaradtak rokonaim, és meghittjeim elfelejtettek.
15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
Házam zsellérei és szolgálóim idegennek tekintenek engem, ismeretlen lettem szemeikben.
16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
Szolgámat hívtam s nem felel, szájammal kell könyörögnöm neki.
17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
Leheletem undorító a feleségemnek, és szagom a velem egy méhből valóknak.
18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
Gyerkőczök is megvetnek engem, a mint felkeltem, beszéltek ellenem.
19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
Megutáltak mind a bizalmas embereim, és a kiket szerettem, ellenem fordultak.
20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
Bőrömhöz és húsomhoz tapadt csontom, a csak fogaim bőrével menekültem meg?
21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
Könyörüljetek, könyörüljetek rajtam ti, én barátaim, mert Isten keze megérintett engem!
22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
Mért üldöztök engem mint Isten s nem laktok jól húsommal?
23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
Bárha felíratnának szavaim, bárha csak könyvben jegyeztetnének föl;
24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
vastollal meg ólommal örökre sziklába vésetnének be!
25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
De én tudom, megváltóm él s utolsónak ott fog állni a por fölött.
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
S bőröm után leverték azt – s húsom nélkül fogom látni Istent!
27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
A kit én magam fogok látni, és szemeim látják meg s nem idegen: elepednek veséim belsőmben.
28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
Midőn mondjátok: mennyire üldözzük őt! s hogy a dolog gyökere én bennem találtatik:
29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
rettegjetek hát a kardtól, mert harag éri a kardnak való bűnöket, azért hogy tudjátok, hogy ítélet vagyon.
