Jobin 19
1 Job vastasi ja sanoi:
And Job answereth and saith: —
2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
Till when do ye afflict my soul, And bruise me with words?
3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
These ten times ye put me to shame, ye blush not. Ye make yourselves strange to me —
4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
And also — truly, I have erred, With me doth my error remain.
5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
If, truly, over me ye magnify yourselves, And decide against me my reproach;
6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
Know now, that God turned me upside down, And His net against me hath set round,
7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
Lo, I cry out — violence, and am not answered, I cry aloud, and there is no judgment.
8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
My way He hedged up, and I pass not over, And on my paths darkness He placeth.
9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
Mine honour from off me He hath stripped, And He turneth the crown from my head.
10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
He breaketh me down round about, and I go, And removeth like a tree my hope.
11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
And He kindleth against me His anger, And reckoneth me to Him as His adversaries.
12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
Come in do His troops together, And they raise up against me their way, And encamp round about my tent.
13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
My brethren from me He hath put far off, And mine acquaintances surely Have been estranged from me.
14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
Ceased have my neighbours And my familiar friends have forgotten me,
15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
Sojourners of my house and my maids, For a stranger reckon me: An alien I have been in their eyes.
16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
To my servant I have called, And he doth not answer, With my mouth I make supplication to him.
17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
My spirit is strange to my wife, And my favours to the sons of my [mother's] womb.
18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
Also sucklings have despised me, I rise, and they speak against me.
19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
Abominate me do all the men of my counsel, And those I have loved, Have been turned against me.
20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
To my skin and to my flesh Cleaved hath my bone, And I deliver myself with the skin of my teeth.
21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
Pity me, pity me, ye my friends, For the hand of God hath stricken against me.
22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
Why do you pursue me as God? And with my flesh are not satisfied?
23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
Who doth grant now, That my words may be written? Who doth grant that in a book they may be graven?
24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
With a pen of iron and lead — For ever in a rock they may be hewn.
25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
That — I have known my Redeemer, The Living and the Last, For the dust he doth rise.
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
And after my skin hath compassed this [body], Then from my flesh I see God:
27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
Whom I — I see on my side, And mine eyes have beheld, and not a stranger, Consumed have been my reins in my bosom.
28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
But ye say, 'Why do we pursue after him?' And the root of the matter hath been found in me.
29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
Be ye afraid because of the sword, For furious [are] the punishments of the sword, That ye may know that [there is] a judgment.
