Jobin 19
1 Job vastasi ja sanoi:
But Job answered and said:
2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
How long will ye vex my soul, And break me in pieces with words?
3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
These ten times have ye reviled me; Without shame do ye stun me!
4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
And be it, indeed, that I have erred, My error abideth with myself.
5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
Since, indeed, ye magnify yourselves against me, And plead against me my reproach,
6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
Know then that it is God who hath brought me low; He hath encompassed me with his net.
7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
Behold, I complain of wrong, but receive no answer; I cry aloud, but obtain no justice.
8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
He hath fenced up my way, so that I cannot pass, And hath set darkness in my paths.
9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
He hath stripped me of my glory, And taken the crown from my head.
10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
He hath destroyed me on every side, and I am gone! He hath torn up my hope like a tree.
11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
He kindleth his anger against me, And counteth me as his enemy.
12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
His troops advance together against me; They throw up for themselves a way to me, And encamp around my dwelling.
13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
My brethren he hath put far from me, And my acquaintance are wholly estranged from me.
14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
My kinsfolk have forsaken me, And my bosom friends have forgotten me.
15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
The foreigners of my house, yea, my own maid-servants, regard me as a stranger; I am an alien in their eyes.
16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
I call my servant, and he maketh no answer; With my own mouth do I entreat him.
17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
My breath is become strange to my wife, And my prayers also to my own mother's sons.
18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
Even young children despise me; When I rise up, they speak against me.
19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
All my bosom friends abhor me, And they whom I loved are turned against me.
20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
My bones cleave to my flesh and my skin, And I have scarcely escaped with the skin of my teeth.
21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
Have pity upon me, O ye my friends! have pity upon me; For the hand of God hath smitten me!
22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
Why do ye persecute me like God, And are not satisfied with my flesh?
23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
O that my words were now written! O that they were marked down in a scroll!
24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
That with an iron pen, and with lead, They were engraven upon the rock for ever!
25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Yet I know that my Vindicator liveth, And will hereafter stand up on the earth;
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
And though with my skin this body be wasted away, Yet without my flesh shall I see God.
27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
Yea, I shall see him my friend; My eyes shall behold him, and not another: For this, my soul panteth within me.
28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
Since ye say, “How may we persecute him, And find grounds of accusation against him?”
29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
Be ye afraid of the sword! For malice is a crime for the sword; That ye may know that judgment cometh.
