Jobin 19
1 Job vastasi ja sanoi:
Men Job svarede og sagde:
2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
Hvor længe ville I bedrøve min Sjæl og knuse mig med Ord?
3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
I have nu ti Gange forhaanet mig, I skammede eder ikke ved at overdøve mig.
4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
Og sandelig, om jeg end har faret vild, da bliver jo min Vildfarelse hos mig selv.
5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
Dersom I virkelig vilde ophøje eder imod mig og overbevise mig om min Skam,
6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
saa forstaar dog, at Gud har forvendt min Sag og har ladet sit Garn omringe mig.
7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
Se, jeg raaber over Vold, og jeg faar ikke Svar; jeg skriger, og der er ingen Ret.
8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
Han satte Gærde for min Vej, at jeg ikke kan komme over, og han lagde Mørkhed over mine Stier.
9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
Han afførte mig min Ære og borttog mit Hoveds Krone.
10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
Han nedbrød mig trindt omkring, og jeg for bort; han oprykkede mit Haab som et Træ;
11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
og han optændte sin Vrede imod mig og agtede mig over for sig som sine Fjender.
12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
Hans Tropper kom til Hobe og banede sig Vej imod mig, og de lejrede sig trindt omkring mit Telt.
13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
Han fjernede mine Brødre fra mig, og de, som kende mig, holde sig aldeles fremmede for mig.
14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
Mine nærmeste have forladt mig, og mine Kyndinge have glemt mig.
15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
De, som bo hos mig i mit Hus, og mine Tjenestepiger agte mig som en fremmed, jeg er bleven en Udlænding for deres Øjne.
16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
Jeg kaldte ad min Tjener, og han svarede ikke; med egen Mund maatte jeg bede ham bønligt.
17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
Min Aand er bleven fremmed for min Hustru og min Kærlighed for min Moders Sønner.
18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
Endogsaa Børn foragte mig; staar jeg op, tale de imod mig.
19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
Alle de Mænd, som vare i min Fortrolighed, have Vederstyggelighed til mig, og de, som jeg elskede, have vendt sig imod mig.
20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
Mine Ben hænge ved min Hud og ved mit Kød, og jeg er netop undsluppen med mine Tænders Hud.
21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
Forbarmer eder over mig, forbarmer eder over mig, I, mine Venner! thi Guds Haand har rørt mig.
22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
Hvi forfølge I mig, ligesom Gud, og kunne ikke mættes af mit Kød?
23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
Gid dog mine Ord maatte blive opskrevne, gid de maatte blive prentede i en Bog,
24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
ja, maatte de med en Jernstil og med Bly blive indhuggede i en Klippe til evig Tid!
25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Og jeg ved, at min Genløser lever, og at han som den sidste skal staa op over Støvet.
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
Og naar min Hud, saaledes sønderslidt, er borte, og jeg er blottet for mit Kød, skal jeg skue Gud,
27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
hvem jeg skal skue som den, der er for mig, og hvem mine Øjne skulle se, og ikke en fremmed; mine Nyrer forsmægte i mit Indre.
28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
Naar I sige: Hvor skulle vi dog forfølge ham! — og Sagens Rod skal være funden i mig —:
29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
Da frygter for Sværdet; thi Vreden rammer Misgerninger, som fortjene Sværdet; paa det I skulle vide, at der er Dom til.
