Jobin 17
1 "Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.
“ʻOku ʻeho ʻeku mānava, kuo ʻosi hoku ngaahi ʻaho, ʻoku tali ʻae ngaahi luo kiate au.
2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.
ʻIkai ʻoku ʻiate au ʻae kau manuki? Pea ʻikai ʻoku nofomaʻu ʻi hoku ʻao ʻenau ʻahiʻahi kovi?
3 Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?
“Ko eni, ke tuku hifo, ke ai haʻaku fakamoʻoni meiate koe; ko hai ia te ma tā nima mo au?
4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.
He kuo ke fufū honau loto mei he ʻilo: ko ia ʻe ʻikai ai te ke hakeakiʻi ʻakinautolu.
5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.
Ko ia ʻoku ne lea lapu ki hono kāinga, ʻe vaivai ʻae mata ʻo ʻene fānau ʻaʻana.
6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.
“Kuo ne tuku au ko e taukaeʻanga ʻoe kakai; ka naʻaku tatau muʻa mo e meʻa faiva.
7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.
Kuo nenefu hoku mata ko e meʻa ʻi he mamahi, pea ko e ata pe ʻa hoku kupuʻi sino kotoa pē.
8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.
ʻE ofo ʻae kakai angatonu ʻi he meʻa ni, pea ko e taʻeangahala te ne ueʻi ia ki he mālualoi.
9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.
ʻE fakakukafi foki ʻae māʻoniʻoni ʻi hono hala, pea ko ia ʻoku nima maʻa ʻe fakahoko ʻe ia ʻae mālohi ki he mālohi.
10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.
Ka ko kimoutolu kotoa pē, mou foki ʻo ʻalu: he ʻoku ʻikai te u faʻa ʻilo ha taha ʻoku poto ʻiate kimoutolu.
11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.
Kuo ʻosi hoku ngaahi ʻaho, kuo motuhi ʻeku ngaahi tuʻutuʻuni, ʻio, ʻaia naʻaku loto ki ai.
12 Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.
ʻOku nau liliu ʻae pō ko e ʻaho: ʻoku fuonounou ʻae maama ko e meʻa ʻi he fakapoʻuli.
Kapau te u tatali, ko hoku fale ʻae faʻitoka pē: kuo ngaohi hoku mohenga ʻi he fakapoʻuli. (Sheol h7585)
14 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.
Kuo u pehē ki he popo, ‘Ko ʻeku tamai koe:’ pea ki he kelemutu, ‘Ko ʻeku faʻē,’ mo ‘hoku tuofefine.’
15 Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?
Pea kofaʻā eni ʻa ʻeku ʻamanaki lelei? ʻIo, ko ʻeku ʻamanaki lelei, ko hai te ne mamata ki ai?
