Jobin 17

1 "Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.

Min ande är svag, och mine dagar äro afkortade, och grafven är för handene.

2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

Ingen är bedragen af mig; likväl måste mitt öga derföre blifva i bedröfvelse.

3 Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

Om du än ville hafva borgen af mig; ho ville lofva för mig?

4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

Förstånd hafver du för deras hjerta fördolt; derföre skall du icke upphöja dem.

5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

Han rosar fast bytet för sinom vännom; men hans barnas ögon skola försmäkta.

6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.

Han hafver satt mig till ett ordspråk ibland folk, och jag måste vara ett under ibland dem.

7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

Mitt ansigte är mörkt vordet för sorgs skull, och all min ledamot äro såsom en skugge.

8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

Öfver detta varda de rättfärdige häpne, och de oskyldige varda sättande sig emot skrymtarena.

9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

Den rättfärdige varder behållandes sin väg, och den som rena händer hafver, varder stark blifvandes.

10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.

Nu väl, vänder eder alle hit, och kommer; jag varder dock icke finnandes någon visan ibland eder.

11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.

Mine dagar äro förgångne; min anslag äro förskingrade, som mitt hjerta besatt hafva;

12 Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.

Och hafva gjort dag af nattene, och af dagenom natt.

13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen, (Sheol h7585)

Om än jag fast länge bidde, så är dock helvetet mitt hus, och min säng är i mörkrena uppgjord. (Sheol h7585)

14 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.

Förgängelsen kallade jag min fader, och matkarna mina moder, och mina syster.

15 Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?

Efter hvad skall jag bida? Och ho aktar mitt hopp?

16 Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa, kun yhdessä lepäämme tomussa." (Sheol h7585)

Neder i helvetet varder det farandes, och varder med mig liggandes i mullene. (Sheol h7585)