Jobin 17

1 "Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.

Mon souffle s’épuise, mes jours s’éteignent, il ne me reste plus que le tombeau.

2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

Je suis environné de moqueurs, mon œil veille au milieu de leurs outrages.

3 Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

O Dieu, fais-toi auprès de toi-même ma caution: quel autre voudrait me frapper dans la main?

4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

Car tu as fermé leur cœur à la sagesse; ne permets donc pas qu’ils s’élèvent.

5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

Tel invite ses amis au partage, quand défaillent les yeux de ses enfants.

6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.

Il a fait de moi la risée des peuples; je suis l’homme à qui l’on crache au visage.

7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

Mon œil est voilé par le chagrin, et tous mes membres ne sont plus qu’une ombre.

8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

Les hommes droits en sont stupéfaits, et l’innocent s’irrite contre l’impie.

9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

Le juste néanmoins demeure ferme dans sa voie, et qui a les mains pures redouble de courage.

10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.

Mais vous tous, revenez, venez donc; ne trouverai-je pas un sage parmi vous?

11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.

Mes jours sont écoulés, mes projets anéantis, ces projets que caressait mon cœur.

12 Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.

De la nuit ils font le jour; en face des ténèbres, ils disent que la lumière est proche!

13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen, (Sheol h7585)

J’ai beau attendre, le schéol est ma demeure; dans les ténèbres j’ai disposé ma couche. (Sheol h7585)

14 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.

J’ai dit à la fosse: « Tu es mon père; » aux vers: « Vous êtes ma mère et ma sœur! »

15 Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?

Où est donc mon espérance? Mon espérance, qui peut la voir?

16 Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa, kun yhdessä lepäämme tomussa." (Sheol h7585)

Elle est descendue aux portes du schéol, si du moins dans la poussière on trouve du repos!... (Sheol h7585)