Jobin 17
1 "Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.
Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.
En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
3 Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?
Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.
Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.
Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.
Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.
Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.
Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.
Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.
Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.
Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
12 Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.
Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
14 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.
Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
15 Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?
Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
