Jobin 14

1 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,

El hombre nacido de mujer, corto de días, y harto de desabrimiento.

2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.

Que sale como una flor, y luego es cortado; y huye como la sombra, y no permanece.

3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

¿Y sobre este abres tus ojos, y me traes a juicio contigo?

4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.

¿Quién hará limpio de inmundo? Nadie.

5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.

Ciertamente sus días están determinados, y el número de sus meses está cerca de ti: tú le pusiste términos, de los cuales no pasará.

6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

Si tú le dejares, él dejará de ser: entre tanto deseará, como el jornalero, su día.

7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.

Porque si el árbol fuere cortado, aun queda de él esperanza: retoñecerá aun, y sus renuevos no faltarán.

8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,

Si se envejeciere en la tierra su raíz, y su tronco fuere muerto en el polvo:

9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.

Al olor del agua reverdecerá, y hará copa, como nueva planta.

10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?

Mas cuando el hombre morirá, y será cortado, y perecerá el hombre, ¿dónde estará él?

11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;

Las aguas de la mar se fueron, y el río se secó: secóse.

12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.

Así el hombre yace, y no se tornará a levantar: hasta que no haya cielo, no despertarán, ni recordarán de su sueño.

13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)

¡Oh quién me diese que me escondieses en la sepultura, y que me encubrieses, hasta que tu ira reposase; que me pusieses plazo, y te acordases de mí! (Sheol h7585)

14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

Si el hombre se muriere, ¿ volverá él a vivir? Todos los días de mi edad esperaría, hasta que viniese mi mutación.

15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

Entonces aficionado a la obra de tus manos llamar me has, y yo te responderé.

16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;

Porque ahora me cuentas los pasos, y no das dilación a mi pecado.

17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

Tienes sellada en manojo mi prevaricación, y añades a mi iniquidad.

18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,

Y ciertamente el monte que cae, desfallece; y las peñas son traspasadas de su lugar.

19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.

Las piedras son quebrantadas con el agua impetuosa, que se lleva el polvo de la tierra: así haces perder al hombre la esperanza.

20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.

Para siempre serás más fuerte que él, y él irá: demudarás su rostro, y le enviarás.

21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.

Sus hijos serán honrados, y él no lo sabrá; o serán afligidos, y no dará cata en ello.

22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."

Mas mientras su carne estuviere sobre él, se dolerá; y su alma se entristecerá en él.